Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Arkisto maaliskuu 2013

Yleinen

Who was it

31.03.2013, murttu

En tiedä pitäisikö uskoa vai olla uskomatta. Kaikki alkoi siitä, kun Rapid vihjaisi kuihtuneesta suhde-elämästään. Ei suoraan ruikuttaen, vaan huumorin turvin sivulauseessa nalkuttaen. Tämä on minun kokemukseni mukaan miehille varsin normaalia toimintaa. Olen kuullut usein pientä ja vähän suurempaakin avautumista ohrapirtelön ääressä. Puhuimme sangen yleisellä tasolla romantiikan ja erotiikan lopahtamisesta pitkässä parisuhteessa, kunnes Rapid halusi …

Yleinen

High rapid

30.03.2013, murttu

Olen nyt saanut vuorokauden aikaa miettiä ja koota ajatuksiani, mutta asiat eivät ole selkiintyneet oikeastaan millään muotoa. Olo on edelleen yhtä yllättynyt, häkeltynyt, säikähtänyt, epäuskoinen ja onnellinen (?) kuin eilenkin. Vanha tuttavani, Rapid, otti minuun siis yhteyttä muutaman päivää sitten. Kertoi tylsistyvänsä opintojen parissa ja kaipaavansa juttuseuraa. Päivitimme ensin pakolliset kuulumiset, puhuimme lillukanvarsista ja lopulta …

Yleinen

Frankly

29.03.2013, murttu

Minua ei ärsytä enää, sillä tilanne on juuri muuttunut sangen mielenkiintoiseksi. Ilmeisesti älypuhelin ei olekaan niin paha saatanan keksintö suoraan helvetistä kuten olen aikaisemmin luullut. Nimittäin tänään se on mahdollistanut keskustelun, jota olen odottanut vuosia. Ehdin jo luulla, että romantiikannälkäisenä pehmona olen mennyt kuvittelemaan kaikenlaista. Mutta tänään vanha ystäväni/tuttavani/ratiritiralla puhui enemmän ja vähemmän suoraan omista …

Yleinen

Wal-mart shock

28.03.2013, murttu

Nyt näyttää pahasti siltä, että tänä viikonloppuna minulta jää pääsiäismunat saamatta. Kaupassa oli taas puoli valtakuntaa tekemässä paniikissa ostoksia tulevia vapaapäiviä varten. Nyt olisi ollut sinkkukorille käyttöä. Kyllä siellä ruokahyllyjen seassa varmasti pyöri myös komeita/fiksuja/varteenotettavia uroksia. En vain ehtinyt valitettavasti keskittyä flirttailuun kun piti yrittää väistellä lapsiperheitä, mummoja, juoppoja, teinejä ja oli siellä kai myös …

Yleinen

Erinnerung

27.03.2013, murttu

Jos miehet haisisivat niin elämä olisi paljon helpompaa. Koska kuka nainen muka haluaa olla paskalta haisevan ja hieltä lemuavan ällötyksen kanssa. Silloin olisi helppo kieltäytyä seurasta ja selittää ettei roskistuoksu saa pariutumisviettiä syttymään. Mutta valitettavasti peseytyminen, suihku, saippua, deodorantti ja erilaiset miehiset tuoksut on keksitty. Tajusin tänään, että muistan vieläkin miltä tietyt nimeltä mainitsemattomat entisen …

Yleinen

Golden memories

26.03.2013, murttu

Kaikkea tämä saaketin sähköistynyt yhteiskunta mahdollistaakaan, ihan suorastaan ärsyttää moinen. Aina pitää olla tavoitettavissa. Ja nyt tämän uusimman puhelinhankintani myötä olen ollut entistä enemmän tavoitettavissa näiden ärsyttävien yhteydenpitosovellusten ansiosta. Muistinko vielä mainita, että minua ärsyttää? Tänään minuun otti yhteyttä eräs nuoruusvuosien tuttava. Poika, jonka kanssa olimme hyvinkin läheisiä ystäviä, mitä nyt toisinaan sattui pieniä lipsahduksia, …

Yleinen

Plank

25.03.2013, murttu

Päätin, että nyt tämä naurettavuus saa riittää ja lähetin kivikautisen hittituotteen eli perinteisen tekstiviestin Philo:lle. Kyselin viikonlopun kuulumisia ja sainkin ripeän vastauksen. Keskustelimme koko sunnuntai-illan ja koin järkytyksen. Herra on päättänyt ryhtyä selibaattiin päästäkseen irti seksin vallasta. Sukupuoliyhteydessä kuulemma kuluu valtava määrä energiaa hukkaan kun sen kaiken voisi käyttää paljon fiksumminkin, esimerkiksi opiskeluun. Sukupuolielinten hinkkauksesta …

Yleinen

Unable to gossip

24.03.2013, murttu

Juoruaminen pidentää ikää, vai kuinkas se sanonta meneekään. Kutsuin tänään A:n luokseni kylään virpomaan tai hän taisi kyllä osittain kutsua itse itsensä. Virpomavitsaa en saanut, mutta ruohoa kylläkin. Ihanaa huomata, että tässä maailmassa on vielä ihmisiä, jotka askartelevat rairuohokoristekippohässäköitä ikkunalautojen täytteeksi. Mutta kuulumisten vaihtaminenhan oli se pääasia. Minun ei edes tarvinnut udella, vaan A halusi …

Yleinen

WWIII

24.03.2013, murttu

Sattuipa eräänä iltana hassu tapahtuma ja töissäni puhkesi virallisesti kolmas maailmansota. Annan työni vaikuttaa liikaa yksityiselämääni ja yksityinen minäni menee helposti ristiin ammatillisen minäni kanssa. Tilanne lienee vielä hieman tulenarka, vaikka valkoinen pyyhe onkin jo heitetty kehään. Sotakirvestä en ole vielä valmis hautaamaan, siirrän sen mielummin eteenpäin seuraajalleni ja toivon, että hän onnistuu saamaan muutosta …

Yleinen

Test run

22.03.2013, murttu

Lopetin miesten välttelyn, avasin keskusteluyhteyden ja sainkin heti viestiä Philo:lta. Olen jokseenkin ikävöinyt häntä, mutta nyt en ole enää ihan varma oliko fiksua vastata hänen viestiinsä. Emme edes ehtineet keskustella kovinkaan kauan, mutta minua alkoi silti jostain syystä ärsyttää. Vaihdoimme vain kuulumisia emmekä keskustelleet mistään vakavasta, Philo:n vain vaikutti jotenkin hieman ärtyneeltä ja lopulta se …

Yleinen

Scary stuff

21.03.2013, murttu

Paniikki kasvaa, joten päätin tehdä raskaustestin. Mitäpä sitä turhaan selittelemään. Olen myöhässä ja tuli jotenkin sellainen pelko puseroon, että mitä jos onkin päässyt lipsahtamaan. Olenko raskaana? Mielessä kummittelee erityisesti Girls sarjan jakso, jossa Hannah miettii what about the stuff that gets up around the sides of condoms. Siinä pohdinnassa oli kyllä kohteena seksitaudeille altistuminen, mutta …

Yleinen

Creator

20.03.2013, murttu

Seuraava teksti sisältää avautumista työasioista. Halutessasi ohita välttääksesi turhaa pahaa mieltä ja hämmennystä. Olen luonut hirviön. Jo viiden vuoden ajan olen ollut säännöllisesti työni takia tekemisissä erään neiti henkilön kanssa. Kun vuosia sitten tapasimme, hän oli ujo, hiljainen ja vetäytyvä. Minusta hän kyllä vaikutti varsin ajattelevalta ja niin sanotusti älykkäältä oppijalta. Tottakai pyrin rohkaisemaan häntä …

Yleinen

Sunnies

19.03.2013, murttu

Huomenna tulee kuluneeksi viikko viimeisimmästä keskustelustani Philo:n kanssa. Kyseessä on oma valintani. Tiedän varsin hyvin, että herra on istunut joka ilta koneella (lukemassa tentteihin, tekemässä koulutöitä, katsomassa älykkyyttä ylläpitäviä dokumentteja), mutta minä olen systemaattisesti vältellyt käyttämästä erinäisiä tietokonesovelluksia joiden kautta voisin päätyä keskustelemaan hänen kanssaan. Tällä kertaa ihan oikeasti toivon, että Philo tarttuisi puhelimeen ja …

Yleinen

Dream rules

18.03.2013, murttu

Näin viime yönä sekavaa unta, joka tuntui kestävän ikuisesti. Tapahtumat seurasivat toisiaan, paikat ja ihmiset vaihtuivat, mutta onneksi uni ei loppunut kesken, sillä siellä vastaan tepasteli myös eräs toivottu tapaaminen. Totuuden nimissä voin kertoa etten ole kyseistä herraa pahemmin viime aikoina edes muistanut ajatella, mutta siellä hän minun mieleni perukoilla tuntuu ilmeisesti vielä majailevan. Unessa …