Aina toisinaan pääsee unohtumaan kuinka vauhdikkaasti elämä voikaan heitellä laidasta toiseen. Lyhyen ajan sisällä on ehtinyt tapahtua paljon, tai ainakin se on tuntunut siltä. Työpaikka on vaihtunut, asunto on vaihtunut, jopa asuinpaikkakuntakin on hieman vaihtunut. Eli varmaan ainoa mitä en ole mennyt vaihtamaan on mies.
Mutta muutokset pitää aloittaa yksinkertaisista asioista.
Työpaikan vaihdos on pyörinyt mielessä jo pari vuotta ja viimeisen vuoden ajan olen kyllä pyrkinyt ahkerasti kohti muutosta. Silti vanhan piirin jättäminen tuntui rankalta, jopa hieman ylitsepääsemättömän vaikealta. Ainoastaan tieto siitä, että se olisi ainoa oikea ratkaisu mielenterveyteni kannalta, auttoi minua jaksamaan loppuun saakka. Pomoni oli tehdä minut hulluksi. En voi kylliksi painottaa sitä kuinka onnellinen olenkaan nyt kun pääsin hänestä viimeinkin eroon. Mutta muita työyhteisömme jäseniä jään kyllä todella kaipaamaan. Itkulta ja kyynelmereltä ei vältytty, mutta viimeisistä työpäivistä jäi kyllä myös paljon kauniita muistoja.
Onneksi muutto uusiin ympyröihin, tai ainakin hieman uudempaan lukaaliin, piristi hieman tunnelmaa. Uuden kodin etsiminen, löytäminen ja suunnittelu on muuten harvinaisen kivaa puuhaa. Miinuspuolena mainittakoon muutto; rasittava pakkaaminen, rasittava laatikoiden roudaaminen, rasittava nojatuolien raahaminen rappukäytävässä, rasittava sukulaisten valitus kun he ovat joutuneet muuttoavuksi. Nyt kun sekin alkaa olla jo pois päiväjärjestyksestä, niin voi keskittyä jälleen siihen olennaiseen.
Miehet – elämän suola.
