Muistin jälleen tänään kuinka vaikeaa on olla nuori. Joskus sitä erehtyy kaipaamaan omia teinivuosia. KUN elämä pyöri ystävyyssuhteiden ympärillä, jos sellaisia sattui olemaan. KUN pojat olivat vielä söpöjä, eivätkä he olleet vielä ehtineet kasvaa vanhoiksi pervoiksia. KUN vaatteiden valinta ei ollut niin vaikeaa, enimmäkseen koska ei ollut mitään käsitystä mikä oikeasti näyttää hyvältä ja mikä ei.
Satuin tänään törmäämään rippikouluikäisiin nuoriin matkalla keskustaan. He kaikki olivat selvästi samaa rippikouluryhmää, mutta olivat toki jakautuneet pienempii ryhmiin. Joukossa oli tietenkin ylipainoiset tytöt, nörtit pojat silmälaseineen ja ne suositut jätkät, jotka näyttävät todella söpöiltä ja myös tietävät sen itsekin.
Nämä kaikki nuoret olivat nousemassa saman kulkuvälineen kyytiin, kun ”coolit söpöläiset” saivatkin äkkiä päähänsä etteivät haluakaan kulkea samalla kyydillä muiden kanssa. Tai siltä se ainakin ilmiselvästi vaikutti, koska muutos poikien matkasuunnitelmiin tuli saman tien kun neidit muffinssivyötäröineen astelivat jonon jatkoksi. Myös tytöt olivat huomanneet tilanteen, koska mistään muusta ei puhuttukaan matkalla keskustaan kuin ylimielisistä kusipääpojista, jotka eivät voi edes istua samassa linja-autossa heidän kanssaan.
Olisi tehnyt mieli käydä sanomassa tytöille, että aikuisena elämä helpottaa, mutta eihän se pidä lainkaan paikkaansa. Ne pojat tulevat edelleen olemaan kusipäitä aikuisinakin ja käyttäytymään epäkunnioittavasti naisia kohtaan.
”Miksi ihmiset ovat joskus niin ilkeitä toisilleen..”
Niin…? Äärimmäisen hyvä kysymys. Ja joskus tätä ilmenee ammatillisissa tilanteissa myöskin. Tarhan tädit pelkäävät välillä mennä aamulla töihin jos jonkun lapsen vanhemman kanssa on ollut kärhämää. Samoja tilanteita koulumaailmassa myös. Siivoojan työstä valitetaan aina, usein vielä ilkeillen. Ja sitten ”normaalit” kanssakäymiset. Kai tässä jonkinlainen stressitekijä on taustalla? Kun ihminen ei kestä itse nykypäivän hektistä elämän menoa, niin sitten stressireaktiona alkaa näykkimään muita? Tai näin ainakin joskus, ja itse silloin ”ymmärrän” sen tilanteen, vaikka en välttämättä ”hyväksyisi” sellaista käytöstä. Ilkeily on kuietenkin helpompi kestää, jos luulee ymmärtänsä mistä se johtuu. Ilkeilijä saa tavallaan anteeksi, jos hänellä itsellään on hyvin vaikea elämäntilanne…
Niin minäkin väitän ja myös todella toivon sitä. Toivottavasti nämäkin nuoret herrat aikuistuttuaan käyttäytyvät ystävällisesti kaikkia ihmisiä kohtaan heidän ulkonäöstään/asemastaan huolimatta. Ja mikäli näin ei käy, niin minun puolestani he ansaitsisivat pienen kurinpalautuksen kotona. 😉 Sama koskee myös tyttöjä/naisia, jotka kohtelevat miehiä kuin ilmaa.
Miksi ihmiset ovat joskus niin ilkeitä toisilleen..
”Ne pojat tulevat edelleen olemaan kusipäitä aikuisinakin ja käyttäytymään epäkunnioittavasti naisia kohtaan….”
Hmmm…? Väittäisin että joitakin poikkeuksiakin voi olla.
T: Mika