Formula 1 VPN-Suomi

Arkisto lokakuu 2012

Yleinen

Jam situation

30.10.2012, murttu

Olen ollut lauantaisen työepisodin jälkeen aivan henkisessä jumitustilassa. En käynyt käytännössä viikonlopun aikana missään. Hissuttelin karvatassujen kanssa kotona, katselin leffoja, dokkareita, tv-sarjoja ja söin. Välttelin menestyksekkäästi kaikkia sosiaalisia kontakteja, lähinnä siis Teller:ä, josta on tullut über rasittava riippakivi. Mikä mies se sellainen on, joka koko ajan ruikuttaa ettei jutella/nähdä/hengailla yhdessä tarpeeksi. En ole kyllä koskaan …

Yleinen

Shaken

27.10.2012, murttu

Joskus pää on niin pyörällä, ettei tiedä mistä aloittaisi. Ainakin työpäiväni oli huomattavasti vauhdikkaampi kuin mitä BB:n superviikonloppu on tähän mennessä ollut. Harvoin törmään tilainteisiin, joissa oikeasti pelkään. Mutta tänään töissä kesken opetuksen sisälle käveli mies, joka ei todellakaan kuulunut vakiokalustoon. Reippaassa kaatokännissä ja partavedeltä lemuten hän tepasteli aivan pokkana tonkimaan ihmisten kasseja, availemaan kaappeja …

Yleinen

Complain

26.10.2012, murttu

”Onko se nyt muka niin vaarallista jos vähän herkuttelee. Pari namia päivässä piristää mieltä ja kehoa. Eikä sitä paitsi aina jaksa olla sosiaalinen, joten neljän tunnin päiväunet ovat ihan sallittuja. Ja kuka muka määrää mihin aikaan vuorokaudesta ne työt pitää suunnitella. Jos inspiraatio iskee vasta illan leffan jälkeen, niin kuka muka estää roikkumasta koneella aamun …

Yleinen

Legendary

25.10.2012, murttu

Kyllä sitä vieläkin osaa jännittää töidensä ensimmäistä esittelytilaisuutta vaikka aika vankka kokemus alkaakin jo olla taustalla. Olen kuitenkin ehtinyt olla mukana niin pienissä kuin suurissakin projekteissa – mitättömänä työmuurahaisena sekä kaikesta vastaavana kuningatarmehiläisenäkin. Kaikesta huolimatta kieriskelin tänään kotona ahdistuksen vallassa enkä olisi millään halunnut lähteä ulos ihmistenilmoille. Ahdisti harvinaisen paljon. Tapasin ystäväni V:n teehetken merkeissä …

Yleinen

Innocent oil mistake

24.10.2012, murttu

Hyvä tapa saada mies ajattelemaan sinua, on unohtaa ”vahingossa” jotakin hänen kotiinsa. Kappas vaan, minulta onkin päässyt unohtumaan hierontaöljy Sailor:n ikkunalaudalle. Asetin sen sopivasti hieman television taakse. Niin, että heti huoneeseen tultuaan sitä ei huomaa, mutta kun istuu sohvalla katsomassa hömppäohjelmia, niin se sopivasti vilkkuu ruudun takaa. Odoteltuani kärsivällisesti pari päivää, sain kuin sainkin viestin …

Yleinen

Dodge

23.10.2012, murttu

Elämäni resepti : työskentelen paremmin ollessani pienen paineen alla. Yleensä kyse on aikataulujen aiheuttamasta paineesta, kuten tänäänkin kun en vain saanut itseäni liikkeelle tarpeeksi aikaisin. Mutta kaikki kääntyi jälleen hyväksi ja sain kasaan ihan kelvollista materiaalia työpäivää varten. Eilinen vain painaa vieläkin mielessä enkä oikein ole tasapainossa. Töissä oli jotenkin todella ikävä tunnelma. Ärsyynnyin kun …

Yleinen

Listen to that happiness

22.10.2012, murttu

All time favourites from August Strindberg and Helium : ”Misery! Hell! Empty! I’m dead too.”

Yleinen

Leeway

22.10.2012, murttu

Ystäväni E on siis hyvää vauhtia rakastumassa – ja minä en. Tarkkaavaisena nipottajana olen jo alkanut havainnoida Sailor:ssa asioita tai tapoja jotka ärsyttävät minua. Kyse on todella pienistä ja mitättömistä jutuista, joten olen päättänyt olla välittämättä mokomista ärsykkeistä. Yritän kynsin ja hampain pitää kiinni alkuhuumasta. Olen myös tarmokkaasti päättänyt toimia Sailor:n kipinävahtina, jotta hänen fiiliksensä …

Yleinen

Paranormal siblings

20.10.2012, murttu

Joskus se sisarusten side on vain vettä sakeampaa. Vai miten se meni. Tämä päivä piristi sopivasti mieltä vaikka välillä hieman pelottikin. Mutta kauhuelokuvat ovatkin parasta viihdettä! Niitä katsoessa muistaa aina kuinka hyvin omat asiat on. Mitä sitten jos töissä on vähän paskaa tai ihmissuhdeasiat ei suju – ainakaan perässä ei juoksentele mikään sekopää kirveen kanssa …

Yleinen

Jealous

19.10.2012, murttu

Hyvät uutiset : Sailor:n kanssa sujuu hyvin. Hän osoitti lieviä mustasukkaisuuden merkkejä eikä halunnut päästää minua ennalta sopimaani tapaamiseen. Vietimme siis leffailtaa sylikkäin sohvalla. Olemme nautiskelleen romanttisesta kylvystä kynttilöiden valossa sekä ensimmäisestä yhteisestä road trip:stä. Hän ei ole ainakaan vielä osoittanut merkkejä ahdistumisesta. Huonot uutiset : Olen vältellyt sopimaani tapaamista erilaisten selitysten ja valkoisten valheiden …

Yleinen

May be

16.10.2012, murttu

Jotkut päivät vaan ovat todella mitään sanomattomia piilottelupäiviä. Mitään ei tapahdu, eikä mitään saa aikaiseksi. Onhan se ihan hyväkin ottaa välillä vähän löysin rantein, mutta kyllä illalla aina harmittaa kun huomaa että päivä luiskahti ohi sormien välistä. Toisaalta, sainhan minä tänäänkin edes jotain aikaiseksi. Piristin itseäni uusilla vaatehankinnoilla, ja olenkin löydöksistäni varsin ylpeä. Lisäksi vietin …

Yleinen

Keys

15.10.2012, murttu

On ollut huomattavasti rennompi fiilis Coach:lta lähdön jälkeen. Tiedän varmasti, että katsoin sen tilanteen loppuun asti, annoin hänelle tarpeeksi aikaa reagoida ja osoittaa tunteensa mikäli niitä sattuisi olemaan. Eipä tainnut olla. Harmittaa, sillä minä todella pidin Coach:sta ja viihdyin hänen seurassaan. Mutta nyt kun se ovi on suljettu, niin tunnen itseni rennoksi ja itsevarmaksi. Tunteeni …

Yleinen

So long, farewell!

14.10.2012, murttu

Ärsytyksen määrä oli eilen sellaista luokkaa, että sitä alkaa olla jo suorastaan vaikea kuvailla. Sain nimittäin aamulla juuri ennen töihin lähtöä viestin Coach:lta ettei sopimamme tapaaminen onnistuisikaan, sillä hänellä olisikin kiireisiä työasioita hoidettavanaan. Ei kai siinä, enhän minä ollutkaan kuin herännyt normaalia aikaisemmin varmistaakseni, että ehdin tälläytyä herraa varten, jotta voin sitten suoraan töistä kirmata …

Yleinen

The City of Lights

12.10.2012, murttu

Luvassa trip to Las Vegas, baby! Tai ei nyt ihan, mutta huomenna olisi tarkoitus nähdä pitkästä aikaa Coach:a. Oikeasti, viime kerrasta taitaa olla viikkoja/kuukausia/ikuisuus. Koko kesä ja syksy ollaan kyllä yritetty järjestää aikaa tapaamiselle, mutta aikataulut eivät vaan tunnu millään loksahtavan kohdalleen. Nytkin meinasi usko loppua kun ehdotin piipahtavani huomenna hänen luonaan töiden jälkeen, eikä …