Toisinaan onnistun pidättelemään/peittämään/unohtamaan ärtymykseni, mutta viime päivinä se on ollut jotenkin erityisen vaikeaa. Perus itikan ininän sijasta korvani vieressä on kuulunut sellaista jäkätystä, että vähemmästäkin alkaa astioiden heittely kiinnostaa.
Ihmiset eivät kuulemma osaa olla yksin. Ihmiset kuulemma hakeutuvat liian nopeasti uusiin ihmissuhteisiin. Toiset ihmiset kuulemma yrittävät nopeauttaa suhteidensa etenemistä liian aikaisin.
Syytöstä syytöksen perään, eikä tunnutan muistavan, että itse ollaan kyllä toimitta menneisyydessä aivan samalla tavalla. Helppohan sitä on arvostella muita kun eletään itse vakaassa ja ainakin päällisin puolin onnellisessa ihmissuhteessa. Mielestäni ei kuitenkaan kannattaisi lähteä huutelemaan torille, varsinkaan jos ei ole edes uskaltanut lopettaa omaa edellistä suhdettaan ennen kuin on ollut uusi jo valmiiksi kiikarissa.
Vanhat ovet alkavat selvästi narista muita ovia helpommin.
