Huono päivä. Tässä päivässä ei ole paljon ollut ilonaiheita. Kaikkien pienten mieshuolien, A:sta murehtimisen ja eri projekteista stressaamisen lisäksi työpäivä päättyi suoraan sanottuna itkuun ja murheeseen.
Olen jo vuosia ollut töissä samassa työpaikassa ja tehnyt siis ammattiopintojen ohellakin jo alan töitä. Joka vuosihan meillä on ollut töissä ties mitä konflikteja ja ongelmia, mutta aina olen silti jäänyt enkä ole edes harkinnut etsiväni muualta töitä. Olen päässyt omasta mielestäni kohtuullisen vähällä, sillä suurin osa ongelmista on tapahtunut minusta riippumattomista syistä muiden työntekijöiden ja työnantajamme välillä. Pomoni on suuri persoona, jonka mielialaa on käytännössä mahdotonta ennustaa etukäteen. Hän on perinteinen kiero yrittäjä, joka huijaa, vehkeilee, valehtelee, uhkailee, painostaa eikä todellakaan osoita arvostusta työntekijöitään kohtaan. Näistä syistä moni muu on vuosien varrella lähtenyt lätkimään, mutta minä olen jäänyt. Tämän on tarkoitukseni olla viimeinen vuosi kyseisessä työpaikassa ja haaveilen jo kohtuullisen avoimesti aloittavani työt uudessa työpaikassa (tai mahdollisesti jopa uudet opinnot) ensi syksynä.
Tänään pomoni kanssa käydyn keskustelun päätteeksi, jäin kuitenkin epäuskoisena toimistoon yksin seisomaan. Koska kerran aion lopettaa työt kyseisessä firmassa kevätkauden päätyttyä, työnantajani suunnittelee nyt antavansa jo tammikuussa osan töistäni toiselle henkilölle. Olen töissä tuntipalkalla, joten mikäli työviikostani vähennetään työtunteja, niin se vaikuttaa myös erittäin olennaisesti tuloihini. Eikä varmaan tarvitse pahemmin mainostaa kuinka pieni palkkani on jo nyt.
Työmotivaationi katosi samantien. Olen oikeasti paitsi hyvä työssäni myös todella ahkera, mutta tästä ei selvästikään ole mitään apua. Kukaan ei vaan välitä ammatistani paskan vertaa. Edes työnantajani, joka on ollut samalla alalla jo vuosikymmeniä, ei tunnu arvostavan työpanostani. En kuvittele olevani mitenkään korvaamaton, mutta.. Pahinta tässä on tottakai se ettei työsopimuksessani ole kirjattuna erikseen minimituntimäärää, joten käytännössä pomoni on kaiketi vapaa vähentämään tuntejani täysin oman mielensä mukaan. Olen kusessa. Olen onneton. Olen masentunut. Mutta onneksi siihenkin on nyt löydetty järkevä selitys.
All work and no respect makes me a dull girl. Työpäiviä kyseiseisessä keskitysleirissä jäljellä arviolta 150.
