Olen odottanut. Olen surrut. Olen yrittänyt unohtaa. Siitä on melkein täsmälleen vuosi kun näin Mr.Nokia:n viimeeksi. Hän kävi luonani kylässä ja sain nauttia yhteisestä ajastamme melkein kokonaisen viikon. Kyseessä oli muuten myös ensimmäinen kerta kun herra tuli minun luokseni kylään, aikaisemmin minä olin aina se joka matkusti tapaamaan häntä.
Muistan nuo vuoden takaiset tapahtumat vieläkin kuin eilisen. Siinä oli sitä todellista dream come true – tunnelmaa. Muistelimme menneitä, puhuimme tunteistamme ja kehräsimme sylikkäin. Kaikki ne salatut tunteet ensimmäistä kertaa oikeasti esillä. Siinä ei voinut muuta kuin nöyränä herkistyä kuuntelemaan toisen läsnäoloa ja yrittää nauttia jokaisesta hetkestä. Tottakai sekin loppui aivan liian aikaisin ja hyvästit olivatkin minulle todella raskas paikka. Vieläkin nousee tunteet pintaan kun vain mietinkin koko asiaa.
Mutta kaiken sen jälkeen, vaikka uskonkin tuntevani Mr.Nokian paremmin kuin moni muu, niin en olisi ikinä uskonut kuinka tilanne tulee päättymään. Hän sulki minut täydellisen ulkopuolelle elämästään eikä ole viimeisten sähköpostien jälkeen pitänyt mitään yhteyttä. Tämä on ollut täysin normaalia ”suhteessamme”, mutta jotenkin hölmönä menin uskomaan, että jokin olisi nyt muuttunut. Mr.Nokia olisi muuttunut. Luulin hänen jo tulleen jäädäkseen, mutta toisin kävi. Hieman surullista, sillä tiedän aivan 100% varmasti myös hänen ajattelevan minua siellä jossakin. Meidän välillämme vain on jokin erityinen side, jotain täysin omalaatuista ja erilaista, jotain mitä en ole koskaan kenenkään muun kanssa kokenut. Uskon, että myös Mr.Nokia ajattelee samoin.
Tänään Mr.Nokia otti jälleen monen kuukauden hiljaiselon jälkeen yhteyttä.
