Ärsytyksen määrä oli eilen sellaista luokkaa, että sitä alkaa olla jo suorastaan vaikea kuvailla. Sain nimittäin aamulla juuri ennen töihin lähtöä viestin Coach:lta ettei sopimamme tapaaminen onnistuisikaan, sillä hänellä olisikin kiireisiä työasioita hoidettavanaan. Ei kai siinä, enhän minä ollutkaan kuin herännyt normaalia aikaisemmin varmistaakseni, että ehdin tälläytyä herraa varten, jotta voin sitten suoraan töistä kirmata hänen luokseen viinipullo kainalossa. Näin ollen työpäivä meni jotakuinkin masentuneissa/ärtyneissä/murhanhimoisissa tunnelmissa.
Ollessani sitten matkalla hätävaraillanviettopaikalle eli lyhyesti sanottuna E:n luo, sainkin uuden viestin, jossa Coach ilmoitti iltatöidensä peruuntuneen. Olisi nyt edes pahoitellut tätä soutamista ja huopaamista jotenkin. Tai pyytänyt vaikkapa suoraan (superalentuvaisesti/über romanttisesti) voisinko sittenkin tulla hänen luokseen. Mutta koska olin jo mielessäni päättänyt, että tämä asia on syytä hoitaa pois päiväjärjestyksestä nyt eikä kuukauden päästä, niin suostuin menemään hänen luokseen ilman suurempia mukinoita. (Parempi näin, sillä nyt myös E pääsi viettämään iltaa oman prinssinsä kanssa.)
Illan kohokohtia olivat ehdottomasti kun a) viinini ei kelvannut herralle b) herra mökötti sängyllä, koska sanoin hoitelevani mielummin riisin kuin hänet c) jouduin yksin vääntämään koko sushi-illallisen d) herran oli aivan pakko katsoa illan jääkiekkomatsi. EI saunaa. EI hierontaa. Ei edes halausta.
Ja minä kun oikeasti joskus kuvittelin onnistuvani saamaan Coach:sta esiin sen romantikon, joka haluaisi seurustella kanssani.
Tosin, rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että kyllähän se peitto heilahti kaaressa lattialle pariinkin otteeseen. Mutta oli tämä nyt selkeästi tässä. Aamulla ei vaihdettu sanaakaan kun herra lähti töihin. Kiitos tästä ja so long sucker!
