Eilinen pikatapaaminen Sailor:n kanssa muuttui hieman pikapanoksi, mutta en antanut sen haitata hyvää tunnelmaa. Herra kuitenkin älysi antaa läheisyyttä ja lämpöä muillakin konsteilla, joten kehräsin tyytyväisenä ja yritin nauttia jokaisesta pienimmästäkin hellyyden eleestä. Tuli kyllä sellainen olo, että Sailor:llakin on taitanut olla hieman ikävä sitten viime näkemän. Vai olisiko tämä kuitenkin vain minun toiveikkuuteni aiheuttamaa harhaluuloa? Onneksi sunnuntaina onkin sitten luvassa yökyläilyä ja maanantaina jotain Bond-tyylistä spesiaalimpaa toimintaa.
Lyhyehkö matkani Sailor:n luo oli kuitenkin varsin tapahtumarikas, enkä voi olla mainitsematta, että törmäsin tuon matkan aikana sattumalta Mr.Doctor:in! Vaikka hänen kotinsa sattuukin sijaitsemaan tuon matkan varrella, niin en siltikään osannut odottaa törmääväni häneen. Ja siinä hän oli – parin kymmenen senttimetrin päässä minusta. Eikä sanonut sanaakaan! Uhallakaan en voinut itse nostaa katsettani ja tervehtiä. Se oli kuitenkin arvon herrasmies, joka lopetti yhteydenpidon. Mr.Doctor (also known as ”Ollaan yhteyksissä!”-paskiainen) aivan selvästi huomasi ja tunnisti minut – tulkitsin hänen kiemustelunsa piiloutumisyritykseksi ja nopeat liikkeet karkuun juoksuksi. Eipähän tarvitse siihenkään suuntaan tuhlata yhtään ”entä jos” ajatusta. Mutta täytyy kyllä myöntää, että aikamoinen tunneryöppy siinä lyhyen matkan aikana tuli koettua. Kaikki ne loppukesän tuntemukset..
Olen tässä nyt viimeisen kahden illan aikana saanut kokea kaksi hieman lässähtänyttä tyttöjeniltaa. Eilen E kirmasi oman mielitiettynsä luo lähes heti viinipullon avaamisen jälkeen (tästä minulle tuli vain hyvä mieli – voi sitä nuorta lempeä). Mutta tänään myös illanvietto S:n kanssa latistui ylitsepääsemättömän väsymyksen ansiosta. Tosin, sain kuulla ilouutisia hänenkin ihmissuhderintamaltaan ja olihan meillä muutenkin taas oikein lennokkaat keskustelut. Ystävieni talentti on ehdottomasti ”miesten kietominen pikkusormen ympärille”.
