Kävin eilen työpäivän päätteeksi suorastaan ilahduttavan keskustelun Sailor:n kanssa. Herra oli ehtinyt viestitellä jo aikaisemmin päivällä kyselläkseen kuulumisiani (hän muisti mitä minulla oli ohjelmassa : plussaa), joten päätin illalla kotiin päästyäni soittaa hänelle. Olin aivan liian uupunut kirjoittaakseni maratooniviestiä päiväni tapahtumista. Ja tottakai halusin kuulla myös herran äänen päästäkseni tarkkailemaan äänensävyn antamia vinkkejä siitä, haluaisiko hän kenties nähdä enää ollenkaan.
Mutta todellisuudessa puhelu ei olisi voinut olla ihanampi. Tai tottakai sillä olettamuksella mikäli Sailor olisi esimerkiksi päättänyt avautua romanttisista tunteistaan minua kohtaan. Valitettavasti mitään tämän kaltaista ei siis todellakaan tapahtunut. Vaan eipä nyt takerruta siihen vaan iloitaan niistä edistysaskelista joita oikeasti saavutettiin.
Sailor on nyt toden teolla valmistautunut siihen, että vietämme loppuviikon yhdessä. Hän on suorastaan panostanut ja nähnyt vaivaa, jotta meillä olisi tarpeeksi yhteistä laatuaikaa. Muutama herran lausahdus jäi jopa positiivisesti mieleeni pyörimään. Vatsanpohjassa lentelee taas pitkästä aikaa perhosia ja tuntuu hieman jännittävältä ajatella tulevaa jälleennäkemistä (on ollut sen verran pitkä tauko, että kyse on lähestulkoon uudesta ensitapaamisesta). Onkohan Sailor vieläkin yhtä komea/söpö/ihana/täydellinen kuin ennen?
