Lainaa.com

Yleinen

Update II

23.01.2013, murttu

Sunnuntaina tapahtui seuraavaa..

Erään nimeltämainitsemattoman tapahtuman jälkeen, oli aika valmistautua yökyläilemään jälleen Philosopher:n luona. Herra lupasi laittaa ruokaa, joten minun tehtäväni oli vain näyttää edes siedettävältä ja ilmestyä paikalle sovittuna aikana.

Komea, suihkunraikas mies keittiössä hääräilemässä oli ehdottomasti eräänlainen dream come true – momentti. Eikä illan sisällössä ollut muutenkaan mitään valittamista. Tutustumisen alkuvaiheessa lienee kai parasta se, kuinka pienistäkin huomionosoituksesta tulee valtavan iso asia ja hyvän mielen määrää on vaikea selittää.

Vaikka seuraavana aamuna kummallakin oli aikainen herätys, niin valvomiseksihan se meni. Mieli ei vaan malttanut rauhottua. Ja kai sitä tuli sitten puuhailtua jotain muutakin kuin vain keskusteltua maailman menosta. Eikä moinen peittojen heiluttelu ainakaan auttanut asiaa vaan sen jälkeen pää oli entistä enemmän pyörällä.

Aamulla ei oikein tiennyt miten päin olisi kannattanut liikehtiä. Olisi tehnyt mieli vain vitkutella ja unohtaa turhat työvelvollisuudet. Mutta kaipa me sitten nähdään taas viikonloppuna kunhan kumpikin on saanut viikon pakolliset hommat hoidettua.

Ai niin, Sailor:n pippurimylly jäi nyt valitettavasti kakkossijalle. Because, ladies and gentlemen, we have a new winner.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *