Kuinka piristävä vaikutus toisen ihmisen äänen kuulemisella voikaan olla. Kävin viime yönä kauan odotetun puhelun, joka kutkuttelee vieläkin mielessä. Koko juttu tuli täytenä yllätyksenä, en osannut ollenkaan odottaa yhteydenottoa vaikka siitä oli kyllä ollut jo pari viikkoa sitten puhetta. Toisaalta hyvä näin, sillä en myöskään ehtinyt yhtään jännittää etukäteen tai suunnitella sen tarkemmin sopivia keskustelunaiheita. Suhtauduin tilanteeseen yllättävän rennosti, kunnes huomasin omien tunteideni heräävän. Oli vain niin hauskaa huomata kuinka hyvin ajatuksemme osuivat yhteen, kuinka luontevasti onnistuimme keskustelemaan vakavistakin aiheista ja kuinka rohkeasti uskalsin avautua omista mielipiteistäni. Harva ihminen saa minut avautumaan itsestäni noin nopeasti.
Jossain vaiheessa puhelua koin pienen järkytyksen kun tajusin etten haluaisi puhelun loppuvan. En ollut valmis päästämään irti tuosta ihanasta äänestä ja kihelmöivästä jännityksestä vatsassani. Säikähdin – alkaako minulle todella kehittyä tunteita tätä ihmistä kohtaan? En kyllä ollut siinä veneessä yksin, sen kuuli aivan selvästi myös herran äänestä. Yhdessä naureskelimme rönsyileville keskusteluillemme ja ihmettelimme avoimesti kuinka hyvin jo tunnemmekaan toisemme. Emme ole vielä tunteneet kovinkaan kauan, mutta tiedämme jo toisistamme yllättävän paljon. Kuin yhteisestä sopimuksesta pitkitimme puhelua aamun pikkutunneille asti.
Herätessä minulla oli täysin epätodellinen olo. Koko yöllinen keskustelu tuntui kauniilta unelta, enkä malttanut olla pohtimatta milloin saan kokea sen kenties uudelleen. Mutta toisaalta, nyt on niin hyvä mieli, että lienee parempi jättää koko juttu tähän ennen kuin kaikke menee vain pilalle.
