Liika panostaminen tuo selvästikin mukanaan huonoa onnea. Kaiken pitäisi tapahtua mahdollisimman spontaanisti, ilman mitään suurempaa suunnittelua. Olen nimittäin tässä viimeiset 24 tuntia valmistautunut Sailorin kanssa sovittuun tapaamisen. Kävin ostamassa herran lempikarkkeja, joista meillä on ollut monesti puhetta. Ostin pullollisen viiniä, jotta minulla olisi jotain tuomisia tavallaan kiitoksena siitä kun saan olla herran luona yökylässä. Kävin jopa apteekissa varmistaakseni, että ehkäisypuoli on tarpeen tullen hoidettu mikäli sinne saakka päästään. Testasin useita eri asukokonaisuuksia valitakseni juuri sen oikean – naisellisen, houkuttelevan, mutta silti rennon, jotta en vaikuta ylilaittautuneelta. Puunasin, pörrötin, puuteroin. Ja mitäs sitten tapahtuukaan? Sailor ilmoittaa, että koska eilinen ilta kavereiden kanssa hieman venyi Suomen pelin jälkeen, niin hän ei nyt jaksakaan olla sosiaalisella tuulella. Mitä helvettiä!
Nyt kyllä syön namit yksin, ryyppään viinillä pään täyteen ja talsin vanhoissa kotihousuissa hiukset sekaisin. Vaikka sovimmekin siirtävämme tapaamisen huomiselle, niin kyllä minua silti harmittaa. Pitää siis varmistaa kunnon kauneusunet, jotta näyttäisin huomenna entistäkin hemaisevammalta. Tavoitteena saada siis Sailor katumaan treffien siirtämistä. Hetken jo mietin olisiko tämä yllättävä peruuttaminen kostoa viime viikonlopusta kun minä sumplin tapaamistamme myöhemmäksi. Mutta sitten tajusin, että vaikka kyseessä onkin fiksu Sailor niin hän on myös kuitenkin mies. Ei miehet keksi mitään tuollaista.
