Kuinkahan monesti vielä yritän päästä Coach:sta eroon ja laittaa pisteen meidän jutulle? Olen alkanut epäillä, että hän selvästi tarkkailee minua tai jotenkin alitajuntaisesta aistii milloin olen a) toisen miehen vietävänä b) päättänyt elää kokonaan ilman miehiä. Juuri silloin herra päättää putkahtaa esiin takavasemmalta. Lipeviä sanoja satelee tuhkatiheään ja heikko neiti lankeaa jälleen kerran.
Miksi Coach ei vain voi tajuta, että olisimme täydellinen (perhanan komea) pari. Ja miksi minä en voi lakata himoitsemasta sitä (perhanan komeaa) miestä.
Ehdin jo oikeasti luulla sekä hyvillä mielin myös hyväksyä, että Coach:n muuton jälkeen me emme enää ikinä tapaisi. Mutta nyt, ensimmäistä kertaa ikinä, herra on itse kysynyt voisiko tulla luokseni kylään. Ajatus kieltämättä houkuttelee. Kai joku pieni hupsu hupakko sisälläni uskoo, että kunhan Coach vain näkisi minut omassa ympäristössä (ja todella tutustuisi minuun) niin hän lankeaisi polvilleen eteeni.
In your dreams, sucker.
