Nyt pitää kyllä lopettaa tämä asioihin, paikkoihin, tapoihin ja erityisesti ihmisiin kiintyminen. Olen enemmän rikki Sailor:lta saaduista rukkasista kuin olen uskaltanut ääneen edes myöntää. Hoen itselleni tämän olevan ihan naurettavaa. Herää pahvi ja haista jo hapatus! Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Oliko sen aivan pakko olla niin komeakin, prkl. Tähän auttaa vanha kunnon negatiivisten piirteiden ajattelu. Tyyliin ”miksi se ei silloin kerran tajunnut tajota minullekin sitä purkkaa”. Mutta miksi sitten minusta ei siltikään tunnu yhtään sen paremmalta.
And who do you think you are?
Running around leaving scars.
…
You’re gonna catch a cold.
