Kevättä on ilmassa ja kodin pölyisissä nurkissa lymyilemässä. Vielä on aikaa helluntaihin, joten heilan kanssa ei ole mikään tulenpalava kiire. Hissukseen ollaan edetty, mutta tärkeintä on että ollaan edetty.
Keskustelua on riittänyt ja olen yrittänyt urkkia kiertoteitse ja hieman suorempaakin reittiä, mikä Rapid:n suhteessa oikein mättää. Tapaamisemme jälkeen herra on selvästi uskaltanut avautua jälleen hieman enemmän. En ole kuitenkaan halunnut päätyä siihen pisteeseen, että haukkuisin hänen parisuhdettaan maan rakoon. Se ei ole minun tehtäväni. Mutta asioista puhuminen selvästi helpottaa hänen oloaan. Ties kuinka kauan Rapid on yksin murehtinut asioita, vaikka hän urhoollisesti väittääkin yrittäneensä keskustella asioista myös paremman puoliskon kanssa. Tosin ne keskustelut ovat kuulemma päättyneet aina tuloksetta, eli ei ihme jos hieman miestä ahdistaa.
Totta puhuakseni minuakin ahdistaa. En pidä tästä tilanteesta yhtään. En ole kiinnostunut olemaan toinen nainen. En ole kiinnostunut hajottamaan jonkun parisuhdetta. Enkä missään tapauksessa ole kiinnostunut ryhtymään kenenkään rebound:ksi. Mutta tavallaan olen tätä kaikkea jo nyt, koska olen vapaaehtoisesti mennyt tarjoamaan apuani ja tukevaa olkapäätäni itkualustaksi.
Jos saan jälleen toimia ennustajaeukkona, niin veikkaan että tässä tulee käymään samalla tavalla kuin Swan:n kanssa aikoinaan. Minä tuen/kannustan/rohkaisen ja lopulta jään rannalle ruikuttamaan kun toiset onnistuvat korjaamaan parisuhteensa entistä ehompaan kuntoon.
Joten nautitaan tästä hetkestä kun vielä voidaan. Siitä tunteesta kun saa salaisesti ajatella toista. Siitä hetkestä kun tunteet kasaantuvat sisällä. Siitä tunteesta.
