Olen joidenkin oppilaideni kanssa todella läheisissä väleissä. Se näyttäytyy erityisesti tuntien ulkopuolella kun oppilaani uskaltautuvat puhumaan minulle omista henkilökohtaisista asioistaan. Tämä ei ole koskaan haitannut minua erityisemmin vaan olen jopa systemaattisesti pyrkinyt siihen, että ihmiset uskaltautuisivat avaamaan itseään enemmän. Mielestäni se vaikuttaa positiivisesti myös oppimisprosessiin. En tietenkään kysy enkä utele keneltäkään henkilökohtaisuuksia, mutta haluan tehdä …
Selvisin ensimmäisestä työpäivästä hengissä. Meinasi kyllä mennä aika hilkulle tuntien suunnittelu. Tarkoitushan oli ahkeroida jo eilen illalla, mutta laiskuus iski. Seuraava idea olikin sitten herätä ajoissa aamulla, mutta eihän sekään onnistunut. Väitän kuitenkin, että kiireestä huolimatta sain aikaiseksi ihan kelvollista materiaalia, jota sopii kehitellä eteenpäin seuraavat pari viikkoa. Eivätkä oppilaatkaan tuntuneet valittavan, joten näillä mennään. …
Olen palannut helvettiin. Enkä ole saanut tänään mitään aikaiseksi vaikka olisi pitänyt suunnitella huomiset työt ja ehkäpä käydä kaupassa. Nukuin superpitkään siinä toivossa, että sattuisin näkemään unta Mr. Doctorista. Koska en voi tavata häntä luonnossa, voin sentään epätoivoisesti viettää hänen kanssaan aikaa mieleni syvissä sopukoissa. Päiväunia ei onneksi ole vielä kielletty millään EU:n direktiivillä. Tuollaisessa …
Meillähän meni kuitenkin ihan hyvin yhdessä Mr. Doctorin kanssa. Miten niin hän ei muka ottaisi minuun enää yhteyttä? Yritän rohkaista itseäni uskomaan, etten ollut hänelle pelkkä kesäkissa/pano/hetken mielijohde. Sillä kyllähän sitä ilmassa on ollut moniakin merkkejä siitä, että hän mahdollisesti haluaisi kehitellä tästä jotain vakavampaakin. Minulla on vain paha tapa alkaa aina epäillä asioita ja …
Siis mun naama irtoaa. Vietin eilen koko päivän Mr. Doctorilla neljän seinän sisällä. Istuin sohvalla, siivosin, suunnittelin töitä, siivosin, istuin sohvalla. Unohtuiko jotain? Odotin ja odotin ja odotin, eikä miestä kuulunut töistä. Illalla selvisi, että hän oli lähtenyt hulttiokavereidensa kanssa jatkamaan työpäivää afterworkilla. Eihän me oltu sovittu mitään erityistä, eli oma mokani. Mutta kyllä siinä …
Viimeinen lomaviikko ja luvassa päänsärkyä lisäävää ahdistusta. Onneksi olen aina hallinnut uskomattoman hyvin ”puputemput”, olen suorastaan mestari työntämään pääni pensaaseen ja esittämään ettei mitään vaaraa/ongelmia olekaan. Tarpeen tullen voin ”tehdä oravat” eli piilottaa pähkinät ja unohtaa ne. Tosin minun tapauksessani pähkinät ovat jotain hoidettavia tehtäviä, joita en vain millään jaksaisi työstää pois päiväjärjestyksestä. Tiedonjanoisena luin …
Huhhuh miten vaikeaa voikaan olla pienen tiedonmurusen nyhtäminen aikuisesta miehestä. Minun kärsivällisyyyteni on jälleen koetuksella ja olen tainnut käyttää jo kaikki taktiset kuvioni, joten nyt ei auta muu kuin odottaa. OLEN yrittänyt erittäin hienovaraisesti johdatella keskustelujamme Mr. Doctorin kanssa haluamilleni urille – tuloksetta. OLEN myös esittänyt erittäin suoran kysymyksen ja tähän olisin tietysti kaivannut vähintäänkin …
Viimeisen 24h aikana tehdyt saavutukset : karkoitin orastavan vitutuksen, laitoin superhyvää ruokaa (joka todellakin upposi Mr. Doctoriin SEKÄ hänen ystäväänsä), onnistuin katsomaan formuloiden vapaat harjoitukset + aika-ajot nukahtamatta, minut esiteltiin Mr. Doctorin ystäville (ainakin osalle heistä) JA sain puhuttua itselleni kutsun/lupauksen kutsusta yhteiseen illanviettoon (& meillä on kuulemma sen jälkeen yhteinen kotimatka). Listaan voisi toki …
On se kiva, että joku neropatti on miettinyt valmiiksi mitä mieheltä ei saa kysyä. Lista on joko miehen, kristillisen naisen tai lesbon kirjoittama, koska kuka nyt ei haluaisi tietää mihin uuden sulhasehdokkaan edellinen suhde on kariutunut. Tai vielä parempaa – mihin tämä nykyinen suhde on miehen mielestä menossa. Eikä verhoista keskusteleminen ole mielestäni mitenkään ahdistavaa …
Tapasin tänään E:n kaupungilla kahvittelun merkeissä. Arvasin, että jotain on tapahtunut kun ei olla paljon viestitelty ja nyt E itse kysyi ehtisinkö piipahtaa rupattelemassa. Ja olihan sillä taas itkunaihetta päiviteltäväksi. Ensin me puitiin tiistain välikohtausta, jonka seurauksena E on jälleen sydän sirpaleina vapaana markkinoilla. Mutta sen lisäksi (jotta elämä ei vain lipsuisi liian helpoksi) kuulin …
Iloinen karjalainen on urbaani myytti. Juoruileva ja ahdistunut kuullostaa paljon totuudenmukaisemmalta kuvaukselta. Karjalaiset on ollu aina vähän ahdistavia tossa ihmisten jahtaamisessa. Oli pakko taas yrittää miellyttää Coachia vaikka olenkin muka tehnyt ratkaisevia päätöksiä miesten suhteen. Ahdistava tilanne kun ei oikein osaa vielä sanoa mitä tässä on tapahtumassa. Vähän niinkuin ennen sadetta. Nouseeko myrsky vai meneekö …
Kumman kaa sä olisit : Coachin vai Mr. Doctorin? Vastaus : Olet tehnyt päätöksesi, ja siitä on hyvä lähteä jatkamaan matkaa. Lauantaina vietetyn tyttöjen parvekekänni-illan aikana katsoimme paitsi kaikki Kumman kaa jaksot (10+10), mutta kirjasimme ylös myös omat Ominaisuudet jotka miehelleni haluan – listamme. Sitä mukaa kun listat paisuivat ja hiprakka vahvistui, syntyi myös idea kirjata …
Elämä on täynnä uskomattomia mahdollisuuksia – mahdollisuuksia murehtia asioita ja tehdä niistä maata kaatavia ongelmia. Ongelmien kehittely on taitolaji, jonka hallinta vaatii vuosien pitkäjänteistä harjoittelua sekä saavutetun taidon säännöllistä ylläpitämistä. Ongelmien kehittely ja kasaaminen tuovat elämään paitsi jännitystä, myös muodikasta masentuneisuutta. Puhumattakaan siitä, että pääsee valittamaan. Suosittelen lämpimästi Maanantai-kerhon perustamista, jossa saa vapaasti valittaa ja …