Varoitus : mikäli et ymmärrä sarkasmia, niin ole ystävällinen äläkä lue seuraavaa tekstiä.
Nettideittailussa on monta kompastuskiveä ja ongelmaa. Jokaisen omakuva eroaa varsinaisesta todellisuudesta, joten jos luet henkilöiden itse kirjoittamia profiileja, niin tulet takuuvarmasti pettymään todelliseen ihmiseen tekstien takana. Mutta entä jos vuosien turha kumppanin etsintä onkin avannut silmät ja auttanut löytämään paitsi omat heikot kohdat myös vahvuudet? Eli ei ole varmaa keinoa tietää milloin hienoista luonteenpiirteistä koostuva kuvaus on totta ja milloin täyttä tarua.
Valokuvan laittaminen nettiin näkyville kertoo jo jotain seuran hakemisen vakavuusasteesta, mutta tietysti aina ei voi luottaa siihen että kuva olisi aito. Miesten kannattaisi ottaa huomioon, että jotkut meistä naisista saattavat oikeasti tietää kuka Tarkan on ja miltä hän näyttää promokuvissa. Ja naisten ehkä kannattaisi vähentää sitä pakkelia naamassaan. Ei se sitten ensitreffeillä enää auta peittämään sitä, että on luonnostaan oikeasti ruma kuin petolinnun perse.
Olen myös yllättynyt siitä kuinka nopeasti miehet ovat valmiita sopimaan tapaamisen. Hyvä kun olen ehtinyt edes päästä sisälle keskusteluun niin jo ollaan kyselemässä, että voitaisiinko nähdä kahvikupin äärellä. Kyllä – kasvotusten saa heti selville sopiiko kemiat yhteen, miellyttäkö toisen ulkoinen olemus ja luistaako juttu. Mutta ei – voisiko ensin edes tutustua siihen kuka tekstien takana on, esim. nimi, ammatti, harrastukset. Todella houkuttelevaa mennä ensitapaamiseen tietämättä kuka siellä on edes vastassa.
Ja parhaita ovat toki myös nämä ulkomaalaisvahvistukset, jotka lähettelevät viestiä ”sinä kaunis nainen, minä tosi kiva mies, tykkää sinun kirjoitus hyvä, voida ehkä tavata tänään”. Tai ne peräkammarin pojat jotka eivät ole varmaan vuosiin puhuneet muiden naisten kanssa kuin äitinsä. Heillä on todella pitkät tekstit, selvästikin valmiiksi kirjoitettuna, jota he sitten lähettelevät vähän kaikille siinä toivossa, että edes joku vastaa.
Olen edelleen samaa mieltä kuin ennenkin : kaikissa jotka hakevat netistä seuraa, on jotakin vikaa (myös minussa), jonka takia he eivät ole onnistuneet tapaamaan kumppania tosielämässä. Onnea yritykselle, ja jos alkaa ärsyttää niin täytyy vain muistaa vanha tosiasia – rumat seurustelee.
Nettideittien sivustoilla pitäisi olla heti ensimmäisenä iso-suuri-valtava varoitus siitä kuinka vaarallista ja henkisesti kuluttavaa touhua se on. Ja vasta sen jälkeen saisi mainostaa niitä muutamia urpoja, jotka ovat sattuneet löytämään toisensa tuon ”todella toimivan ja turvallisen” sivuston kautta. Jos siellä baareissa tulee tavattua vain niitä vääriä miehiä, niin ei netinkään kautta mitään prinssejä löydy. Sitä vaan keräilee lisää tuttavuuksia joiden takia täytyy kulkea paperipussi päässä kaupungilla.
Allekirjoitan : nettideitit on paha, paha asia.
Sarkasmia tai ei, allekirjoitan ihan täysin! Sulkeineen päivineen.
Kaikista onnettomin tilanne on, jos treffaat jonkun kotikaupunkisi veijarin, joka saa niskakarvat pystyyn pelkällä epäilyttävällä ja epäsosiaalisella olemuksellaan. Ja joka tietysti menee ja ihastuu tähän ensimmäiseen naiskontaktiinsa äidin jälkeen tulenpalavasti. Koita siinä sitten pyristellä irti ja pitää matalaa profiilia kun törmäät heppuun kaupungilla harva se päivä.
Nettideitit on paha, paha asia.