Tapasin Seilorin kuten aiemmin oli sovittu, jälleen leffailun merkeissä. En todellakaan käy usein katsomassa elokuvaa ihan teatterissa asti, joten tämä viikonloppu oli kyllä suurta herkkua minulle. Sitä paitsi, yleensä käyn leffassa pikkuveljeni kanssa. No, mutta tällä kertaa en sentään ollut menossa väärään teatteriin, meinasin junayhteyksistä johtuen vaan myöhästyä koko leffasta. Hieman pelotti ja ahdisti, kun en osannut yhtään arvioida asteikolla 1-10 kuinka vihainen Sailor mahtaisi täpärästä aikataulustani olla. Hyvää kuitenkin kannattaa odottaa, eikö? Onneksi minulla on sen verran hyvä kunto, että juosten ehdin ihan kevyesti ajoissa perille. Hävetti kyllä ihan vietävästi, olin nimittäin kaiken lisäksi vielä kivassa viinihuurussa koska olin juuri käynyt E:n luona päivittämässä viikonlopun tapahtumia.
Leffa ei kyllä oikein sytyttänyt meistä kumpaakaan. En muutenkaan yleensä katso kotimaisia elokuvia, mutta koska kyseessä oli Sailor, niin en raaskinut myöntää asiaa. Elokuvan jälkeen hän aloitti keskustelun illan jatkosta ja pienen pohdinnan jälkeen päädyin toteamaan suoraan, että tulisin kyllä mielelläni hänen luokseen käymään. Olihan hän jo edellisenä päivänä sitä itse ehdottanutkin, joten keräsin kerrankin rohkeuteni ja kutsuin itse itseni kylään. Ja täytyy kyllä myöntää, että se todella kannatti. Sailorin asunto ei ollut läheskään samanlaisessa kunnossa kuin SushiMan:n, vaan siisti/hajuton/puhdas. Huokaisin helpotuksesta. Herra oli jopa hieman sisustanut ja jollain tavalla minäkin pidin pienistä retrovivahteista, joita hän oli saanut muun muassa värivalinnoillaan aikaiseksi. Tai sitten se johtui täysin siitä, että pääni oli suorastaan pehmennyt Sailorin seurassa.
Istuimme katsomassa Jumanjia, joimme bisseä emmekä tietenkään malttaneet olla keskustelematta siinä samalla. Tällä kertaa päädyimme jopa jakamaan ajatuksia uskonnosta ja perheen perustamisesta. Haluatko sanoa tahdon Jumalan silmien edessä ja tämän seurakunnan läsnäollessa? Haluatko kastaa lapsesi luterilaisen kirkon jäseneksi? Haluatko lapsia?
Meinasin jo vähemmästäkin ahdistua, mutta jutut eivät lipsuneet missään vaiheessa painostavan puolelle, joten vastailin rohkeasti. Kai Sailorkin osasi arvostaa sitä, että minulla on mielipiteitä ja olen jopa ajatellut asioita kauemmin kuin kolme sekunttia. Hän oli kuitenkin selvästi hieman jännittynyt tilanteesta ja pyöritteli ainakin jonkin aikaa asioita mielessään ennen kuin ilmoitti, että saisin toki jäädä yöksikin. Itsehän olin juuri tätä toivonutkin (sekä tottakai myös valmistautunut ennakkoon pakkaamalla kassiin hammasharjan ja hiustenkuivaajan).
Pienen ujostelun jälkeen päädyimme siis sylikkäin saman peiton alle nukkumaan. Ja tiedättekö sen tunteen kun joskus jonkun miehen kanssa se vaan tuntuu todella luonnolliselta ja oikealta? Sitä piristyy ja valpastuu toisen läsnäolosta niin paljon ettei malta nukkua ollenkaan. Hiljaa yön pimeydessä hymyilee salaa, haistelee toisen vienoa miehekästä partaveden tuoksua ja silittelee varovaisen hellästi treenattua käsivartta. Aamuauringon pilkistäestä verhojen välistä, yrittää epätoivoisesti käpertyä syvemmälle toisen kainaloon ja toivoo, ettei yö loppuisi koskaan.
Harmi vaan, että Sailor oli ehdottomasti huonompi suutelija kuin SushiMan. Mutta sehän on toki vain harjoittelukysymys. Siltikin minulle tuli väkisinkin sellainen olo, että hän on jotenkin kokemattomampi kuin mitä olin osannut aavistaa. Toivottavasti nämä menkat nyt vain loppuisivat pian, jotta pääsen ensi viikonloppuna koeajolle.
