Vanha, jo kertaalleen hyväksi havaittu teema kaipaa uusintaa. Siispä :
Odotan. Eräs erittäin tärkeä ja hartaasti toivottu töihin liittyvä asia ratkeaa mitä luultavammin tällä viikolla. En meinaa malttaa pysyä housuissani, sillä olen enemmän kuin motivoitunut osallistumaan tähän työtapahtumaan. Kyllähän se toisi pirusti lisää duunia ja stressiä, mutta onnistueessaan siitä projektista voisi poikia tulevaisuudessa paljonkin uusia työmahdollisuuksia sekä muutenkin positiivista huomiota alan muiden osaajien keskuudessa.
Odotan. Sailor:sta ei ole kuulunut ikuisuuteen eli pariin päivään. Elättelen toiveita, että hän ottaisi yhteyttä/palaisi pian joululomareissultaan/kosisi. (Unohda nyt jo ne sukulaiset ja tule hellimään minua!) Aloitin tänään henkisen valmistautumisen tulevaa vuoden vaihtumista ajatellen, sillä toivon todella Sailor:n pyytävän minut mukaan hänen rientoihinsa. Hänet tuntien toive lienee kuitenkin vielä liian aikainen ja siten täysin turha. Vastaus on jo tuttu ”siellä on vaan miehiä etkä sä kuitenkaan jaksais meidän juttuja kuunnella”. Kiva.
Odotan. Olen jälleen yrittänyt karaista itseäni ja pitää näppini erossa kaikista yhteydenpitovälineistä. Tiedän Bruin:n lähdön lähestyvän ja haluaisin kuitenkin ehtivä tavata hänet vielä uudelleen ennen sitä. Olisi oleellista selvittää mikä tämä juttu oikein on/mitä meidän välillä on ennen kuin herra palaa työn pariin. Sitä on sitten jälkikäteen ikävä selvitellä tuntemuksia netin välityksellä. Varsinkin kun en oikein osaa vielä itsekään määritellä miltä tuntuu tai mitä edes ajattelen koko juipista. Ensitapaamisen jännitys onnistui kuitenkin hämäämään jopa minun kaltaistani tunneälykköä.
Odotan. Ihme on tapahtunut ja Coach tunnusti muistavansa ensitapaamisemme. Hän osasi jopa mainita tarkempia yksityiskohtia kyseisestä tapaamisesta. Tarkemmasta ajankohdasta herralla ei vain tuntunut olevan hajua, joten jouduin hieman valaisemaan häntä sen suhteen. Nyt siis jää jäljelle jännitys – muistaako hän asian vielä huomenna?
Odottavan aika on pitkä.
