Olen vieläkin jokseenkin ulapalla eikä töiden tekemisestä meinannut tulla mitään kun ajatukset eivät kestä kasassa. Olen liihotellut koko päivän pää pilvissä. On siis tullut aika ryhdistäyty ja pitää mielessä elämän pakolliset realiteetit. Nyt on ollut sen verran sekavaa tuuria ihmissuhteissa, että olisihan se kiva kun tuulen suunta kääntyisi ja asiat alkaisivat sujua. Mutta kuinka suurella todennäköisyydellä näin muka oikeasti tulee tapahtumaan?
Mitä sitten jos treffit Philosopher:n kanssa ovat sujuneet lähes täydellisyyttä hipoen. Mitä sitten jos olen kerrankin osannut tehdä positiivisen vaikutuksen ihan vain olemalla oma outo/sekopäinen/tyhmä itseni. Mitä sitten jos olen hieman ihastumassa häneen.
Mun mahdollisuudet sellaisen adoniksen (joka hyvässä lykyssä vielä joku päivä keksii kuinka ihmiskunta ja koko maailma pelastetaan väistämättömältä tuhoutumiselta) suhteen ovat täysin olemattomat, ainakin siihen asti kunnes toisin todistetaan.
Silti päässäni kaikuu eräs lausahdus, josta satuin lukemaan jokin aika sitten. Positiivisten asioiden tapahtuminen vaatii aina taustalleen myös positiivisia ajatuksia, sillä onnellinen ihminen saa aikaan onnellisia asioita.
(Uskon, että äskeinen massiivisen syvä huokaukseni kuului vähintäänkin Narodnajalle asti.)
