Selviydyin – loma voi viimeinkin alkaa. Harmaita hiuksia (+ ahdistusta, stressiä, epätoivoa, raivoa) aiheutti jälleen yllättävät tilanteet töissä. 1) Tekniikka petti juuri sillä kriittisimmällä hetkellä, tyypillistä tuuria. 2) Työnantajani oli jälleen tehnyt päätöksiä puolestani kysymättä lainkaan minun mielipidettäni ja olenkin tästä ilmeisen raivoissani sillä kyse ei ole mistään pikkuasiasta vaan hän toimi kierosti selkäni takana tietäen etten olisi kysyttäessä antanut suostumustani. 3) Sain kevyen varoituksen mahdollisesta lisäduunista kevättä ajatellen, jonka salaisesti jopa toivoisin toteutuvan vaikka se tuleekin varmasti olemaan tähänastisen työurani raskain urakka.
Olen jo monta viikkoa ollut varsin tietoinen milloin Bruin on palaamassa lomalle Suomeen. En kuitenkaan halunnut/kerennyt/uskaltanut ottaa häneen heti viikon alussa yhteyttä. Jäin myös hieman odottelemaan josko herra tekisi aloitteen ja ilmoittaisi saapumisestaan, mutta koska mitään ei kuulunut (ja olen ehdottomasti enemmän toiminnan nainen kuin ujo piimä) päätin itse olla yhteydessä häneen ja kysellä kuulumisia. Päädyimme sopimaan kauan suunnitellun tapaamisen ensi viikolle kunhan pahin joulutohinapaska on saatu pois päiväjärjestyksestä. Jännittävää.
Mutta tänään siis vuorossa (toivottavasti) ikiüberhyperihana ilta Sailor:n kainalossa. Jaksan edelleen elää toivossa, että hän on ostanut minulle joululahjan. Emme nimittäin ole missään vaiheessa puhuneet suhtautumisestamme kumppanille ostettaviin lahjoihin ELI emme myöskään ole sopineet, että joululahjonta olisi kohdallamme täysin kiellettyä. Hah, minullapas onkin hänelle lahja – siinähän kärvistelee häpeästä jos ei ole tajunnut ostaa minulle mitään.
