Ihanaa käyttää vapaapäivä siihen, että suunnistaa työpaikalle hakemaan edellisen päivän pöhnässä unohtuneita tavaroita. Mutta sainpahan potkittua itseni ulos luolastani ja tehtyä edes pienen sunnuntaireippailun. Matkalla tapasin paljon söpöjä vanhuksia, jotka pysähtyivät tienristeyksiin jakaakseen kuulumisia vanhojen tuttujen kesken. Heidän sukupolvellaan on peräkammarin pojat ja meillä hikikomorit. Mutta tapaako meidän sukupolvemme tulevaisuudessa vanhuksina kaupungilla sunnuntaikävelyillä vai netissä keskustelupalstan sunnuntaisurffailulla.
Ulkoilma auttaa selvittämään ajatuksia, varsinkin jos onnistuu pitämään liikuntasuorituksen palauttavana ja sykkeen matalalla. Herättyäni sain ilokseni huomata Philo:n lähettäneen viestiä jo aamutuimaan. Viesti koski hänen ystäväänsä, jonka olemme vitsinä päättäneet yhdessä adoptoida ja pelastaa WoW:n koukuttavalta maailmalta. Voinen siis olettaa, että osa-aikatyttöystävän pestini on edelleen voimassa. Viikolla ehdin jo oikeasti hetken pelätä hänen ”tekevän Mr.Doctor:t” ja katoavan lopullisesti. Brad Womack ei selvästikään ole hyvä esimerkki kaksilahkeisille.
Illan päätteeksi viestittelimme vielä hieman lisää Philo:n kanssa, joka viimeistään piristi sekä onnistui hälventämään turhat epäröinnit. Olen ollut hieman itkuinen jo muutaman päivän ajan, mitä lienee mökkihöperyyden oireita. Herkistyn erityisesti muiden asioiden puolesta, oli kyseessä sitten eläin, AIDS-potilas tai pikkuinen Arvo. Kuinka kukaan edes kehtaa valittaa Rainbow-levitteestä kun maailmassa on oikeitakin ongelmia.
