Olen heikko.
Tai itseasiassa osoitin viikonlopun aikana sen verran vahvoja otteita, että yllätin jo itsenikin. Ja tämä se vasta olikin hyvin harvinaista toimintaa kaltaiseltani miellyttämishaluiselta ihmisrätiltä. Joka tapauksessa ne kerrat kun olen osannut sanoa Coachille ei, on varmaan yhden käden sormilla laskettavissa. Mutta nyt parin päivän aikana en ole edes vastannut hänen tekstiviesteihinsä. Osasin kuitenkin odottaa, että sortuminen on edessä – kyllä minä sen verran hyvin tunnen itseni. En vaan osaa/voi/halua vielä heittää tätä minun ja Coachin välistä juttua romukoppaan. Olen tehnyt julmetusti töitä ja nähnyt valvavasti vaivaa sen eteen, että tapaamisemme ovat jatkuneet näinkin pitkään. Omalla kierolla tavallani olen toki itsekin nauttinut tästä pienesti arkea piristävästä touhuilusta. Mielestäni olen myös onnistunut aika hienosti koukuttamaan Coachin, jollain tasolla hän todellakin on kiedottuna pikkurillini ympärille. Vaikka minähän se pääasiassa laukkaan hänen vihellyksensä tahdissa. Tänään se johti jälleen siihen, että olin heikko. Toteutin hänen toiveensa ja vaikka teinkin sen lähes täydellisyyttä hipoen, niin silti turhauttaa.
Milloin se rahjus saisi itsestään niin paljon irti, että suostuisi tekemään mitään vastaavaa minun hyväkseni? Ei varmasti koskaan, tai siltä se ainakin on alkanut tuntua. Muutaman kuukautta sitten jaksoin vielä rohkeasti elätellä toiveita, että kyllä tämä tästä kesäloman aikana edistyy jälleen parempaan/vakavampaan/romanttisempaan suuntaan, mutta kun ei niin ei. Muutamaa yllättävää kutsua, epämääräistä lupausta tai ajatuksia herättävää tekstiviestiä lukuunottamatta välillämme ei ole tapahtunut kerrassaan mitään muutosta. Mutta miksi minä sitten jatkan tätä kissa-hiiri-leikkiä? No onhan se seksi aika tajunnanräjäyttävää. Ja valitettavasti Mr. Doctorilla on vielä sen suhteen paljon kiinniotettavaa.
