Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Balcony action

20.09.2012, murttu

Pieni seksiviestittely kyllä ehdottomasti piristää aina päivää – suosittelen kaikille! Siinä vaiheessa huomaa omat puutostilat kun seksi alkaa kummitella unissakin. Olisin ollut tänään jo heti aamulla valmis pieneen miesten kiusoitteluun, mutta päätin kuitenkin odottaa jospa joku unelmien pippurimylly ottaisi yhteyttä. Varsinkin kun oli Sailor:n vuoro laittaa viestiä ja kertoa kuulumisiaan. Mutta huomasin myös haaveilevani pitkin päivää Coach:n kanssa viestittelystä. Emme ole pitkään aikaan kiusoitelleet oikein kunnolla toisiamme, joten ei ihme, että kaipaan hieman säpinää jo silläkin suunnalla.

Luulen, että likainen mieleni pääsi aikoinaan valloilleen Mr.Nokia:n avustuksella. Pitkän välimatkan vuoksi vihjailevien viestien lähettely on ollut suuri osa suhdettamme, mutta Coach:n kanssa sekin on lipsunut ihan uudelle tasolle. Ujostelen vieläkin todella paljon, mutta nautin myös tilanteesta kun onnistun pelkällä senojen voimalla pyörittämään miehen pikkusormen ympärille. Ja kyllähän etukäteen seksistä puhuminen tuo mukavan pienen latauksen myös tositoimiin kunhan sinne saakka päästään.

Yllätyksekseni ja suureksi ilokseni Sailor (sekä Coach) laittoikin tänään viestiä. Käytännössä leijailin koko loppu illan töissä ja odotin sormet syyhyten tilaisuutta milloin pääsisin vastaamaan. Päätin ottaa riskin ja vihjailla viikonlopusta Sailor:lle sekä halukkuudestani päästä heiluttelemaan herran taikasauvaa – ja se ehdottomasti kannatti. Sailor selvästi innostui keskustelusta, mutta osasi myös itse lähettää todella mielikuvitusta kiihottavia vastauksia. Huh huh, nyt pitäisi sitten vaan jaksaa odottaa taas lauantaihin asti. Harmi kun herran kämpässä ei ole parveketta, mutta (viestittelyn tasosta päätellen) tuskin me päästään eteistä pidemmälle kun ollaan jo housut nilkoissa ja hame korvissa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *