Lainaa.com

Yleinen

Classic

10.02.2013, murttu

Pitkän odotusajan jälkeen malttamattomuus on kasvanut huippuunsa. Turhaan kainosteluun ei ole aikaa vaan toiminnan tasolle on päästävä heti. Ajatukset eivät vaeltele vaan pyrkimys on koko ajan kohti asetettua tavoitetta.

Onnen huumassa heittää normaalit arvot romukoppaan ja ryhtyy järjenvastaiseen toimintaa. Vähättelevä asenne paisuu eikä jaksa uskoa, että mitään pahaa voisi oikeasti edes tapahtua. Yön pimeinä tunteina tunnemyrsky ottaa vallan. Iho ihoa vasten painautuneena on niin turvallinen olo. Sen hetkinen maailma kutistuu sen yhden pienen huoneen kokoiseksi. Äkillinen onnellisuus tuo mukanaan tavatonta rohkeutta jonka seurauksena päättää elää hetkessä.

Seuraavana päivänä huomaa seisovansa apteekissa miettimässä, miksi juuri silloin kun pitää ostaa jälkiehkäisypillereitä, niin kaikki paikalla olevat farmaseutit tuntuvat olevan (nuoria ja hyvännäköisiä) miehiä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *