Lainaa.com

Yleinen

Concentrate

12.03.2013, murttu

Olen viimeisen parin vuorokauden ajan yrittänyt vältellä miehiä. Keskityn töihin ja arjesta selviytymiseen. Muistutan ravihevosta, jolla on laput silmillä, jotta ajatus ei vaan pääsisi lipsumaan harhapoluille. Keskittyminen tekee hyvää, mutta asiat sujuivat paljon paremmin kun reippailin onnellisena vaaleanpunaisessa hattaramaailmassa.

Kuka puhkaisi taas sen ihanan kuplan jonka sisälle olin jo alkanut kotiutua?

Loppuviikosta olen päättänyt ottaa härkää sarvista. Tai siis olla tavattavissa mikäli joku kaksilahkeinen enää uskaltaa lähestyä minua. Todellisuudessa haluaisin kyllä jatkaa Philo:n kanssa keskusteluamme, joka tuntui jotenkin jäävän kesken. Mutta se pitää ehdottomasti hoitaa kasvotusten. Joten luulen, että asian selvittelyä pitää vielä toistaiseksi malttaa odottaa.

Jos keskustelu alkaa mennä minusta epämieluisaan suuntaan, niin voinko vain työntää sormet korviini, alkaa lallatella ja esittää etten kuule mitä minulle puhutaan?


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *