Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Creator

20.03.2013, murttu

Seuraava teksti sisältää avautumista työasioista. Halutessasi ohita välttääksesi turhaa pahaa mieltä ja hämmennystä.

Olen luonut hirviön. Jo viiden vuoden ajan olen ollut säännöllisesti työni takia tekemisissä erään neiti henkilön kanssa. Kun vuosia sitten tapasimme, hän oli ujo, hiljainen ja vetäytyvä. Minusta hän kyllä vaikutti varsin ajattelevalta ja niin sanotusti älykkäältä oppijalta. Tottakai pyrin rohkaisemaan häntä tuomaan omat ajatuksensa esille ja yritin ilmaista arvostavani hänen näkemyksiään asioista. Nyt kuitenkin koen, että ajoittain tilanne on riistäytynyt käsistä eikä hän ole enää huomioon ottava osallistuja vaan äänekäs provosoija, joka hyökkää sangen agressiivisestikin tilanteisiin. Olen kasvattanut arvostelijan.

Toisaalta olen ylpeä ja toivon, että pystymme säilyttämään yhteyden tulevaisuudessakin.

Ei saisi koskaan unohtaa kuinka suuri vaikutus meillä ihmisillä on toisiimme. Muutokset huomaa vasta pidemmän ajan kulutta ja silloin seurausten muuttaminen on myöhäistä. Ei saa päästää kaltaisiani räpätätejä kasvatusalalle.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *