Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Dream rules

18.03.2013, murttu

Näin viime yönä sekavaa unta, joka tuntui kestävän ikuisesti. Tapahtumat seurasivat toisiaan, paikat ja ihmiset vaihtuivat, mutta onneksi uni ei loppunut kesken, sillä siellä vastaan tepasteli myös eräs toivottu tapaaminen. Totuuden nimissä voin kertoa etten ole kyseistä herraa pahemmin viime aikoina edes muistanut ajatella, mutta siellä hän minun mieleni perukoilla tuntuu ilmeisesti vielä majailevan.

Unessa hän lähetti viestiä, jossa ilmaisi halustaan tavata. En edes ehtinyt ilmaista suostumustani kun hän jo tupsahti eteeni. Välimme olivat varsin lämpimät koko loppu unen ajan ja ilmassa oli selvää yhteen palaamisen tuntua. Kuinka helposti unessa voikaan saavuttaa onnen tunteen, ja pahinta on, että se tuntuu pelottavan aidolta.

Ihmissuhteeni eivät ole koskaan tainneet päättyä kerrasta poikki tyyppisesti vaan miehet yleensä aina huhuilevat perääni tai ainakin kyselevät kuulumisiani muka viattomin aikein. Välillä olen tästä piirteestä ylpeä, sillä tottakai olisin mielummin entisten kumppanien kanssa kaveri. Mutta joskus miehet vain eivät tunnu tajuavan sanaa ei ja yhteydenotot saavat lähinnä mielipuolisen sekä epätoivoisen sävyn.

Kaipa minä sisimmässäni (unesta päätellen) hieman arvuuttelen aikooko Sailor koskaan ottaa minuun yhteyttä vai tuleeko hänestä säännöt vahvistava poikkeus.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *