Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Gift issue

12.11.2012, murttu

Nautin lahjojen ostamisesta. Nauttisin siitä varmasti vieläkin enemmän jos rahatilanteeni vain olisi hieman paremmalla tolalla. Mutta lahjojen suunnittelu, etsintä ja paketointi on kyllä todella mukavaa puuhaa. Paitsi silloin kun ei tiedä pitäisikö toiselle hankkia lahja vai ei. Ollaanko jo sillä asteella, että on sopivaa hankkia lahjoja?

Olen lahjojen ideoijana todellinen ajatusten herättäjä. Innostun vain entistä enemmän jos onnistun keksimään lahjan taustalle jonkin tarinan. Minun tapoihini ei vain sovi ostaa ruusuksi käärittyjä pitsialushousuja tai tulitikkurasiaa. Lahjahistoriani parhaimmistoa ovat varmaankin parin vuoden takainen joululahja veljelleni (top 3), ovistoppari oppilaalleni kun hän pääsi ripille (top 2) sekä tähti jonka nimesin ystäväni ylioppilaaksi valmistumisen kunniaksi. Pidän onnistuneena hankintana myös puuta, jonka lahjoitimme aikoinaan luokkakavereideni kanssa luokanvalvojallemme. Ajatus siitä, että hän voi istuttaa puun pihalleen ja katsellessaan sen kasvamista hän tulee myös aina muistamaan meidän yhteiset kasvuvuotemme, oli vain jotenkin sydäntä lämmittävä. Myös kuumailmapallolennon lahjoittaminen on ollut mieleenpainuva muisto, ja aion varmasti käyttää sitä ideaa uudestaankin sopivan tilaisuuden tullen.

Tällä hetkellä lahjaideani Sailor:lle ovat tosin hieman arkisempia, vaikkakin mielestäni ihan toteutuskelpoisia. Nyt en vain osaa päättää, että pitäisikö antaa jotain kevyttä & hupaisaa vai vakavaa & ajattelevaista. (Varoitus/Warning/Mittelung! Seuraa naisellista pohdintaa.Jos menen nyt hankkimaan jonkin vakavasti otettavan lahjan, niin Sailor saattaa kokea sen painostavaksi ja ahdistua tilanteesta. Jos taas ostan jotakin vitsikästä, hän saattaa luulla minun suhtautuvan suhteeseemme liiankin kevyesti. Täydellinen lahja viestittäisi hänelle ehdottomasti ainakin seuraavanlaisia asioita : a) pidän sinusta b) toivon että suhteemme etenee seurusteluksi, mutta meillä ei ole mielestäni mikään kiire c) olen valmis kuuntelemaan avoimin mielin mitä sinä ajattelet tästä tilanteesta.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *