Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Leeway

22.10.2012, murttu

Ystäväni E on siis hyvää vauhtia rakastumassa – ja minä en. Tarkkaavaisena nipottajana olen jo alkanut havainnoida Sailor:ssa asioita tai tapoja jotka ärsyttävät minua. Kyse on todella pienistä ja mitättömistä jutuista, joten olen päättänyt olla välittämättä mokomista ärsykkeistä. Yritän kynsin ja hampain pitää kiinni alkuhuumasta. Olen myös tarmokkaasti päättänyt toimia Sailor:n kipinävahtina, jotta hänen fiiliksensä ei pääse laskemaan yllättäen. Tämä lienee vaikeampi tehtävä kuin mitä olen osannut odottaa. Herra todella elää itsenäistä, omaa elämää, johon ei paljon naisia mahdu.

Question inside my head : Jos Sailor ei kerran ole koskaan seurustellut, miksi hän muka yht’äkkiä haluaisi seurustella minunkaan kanssani?

Olen tässä pari päivää tarkkainnut tilannetta ja huomannut olevani hieman samankaltaisessa asemassa kuin missä olin kesällä Mr.Doctorin kanssa. Minun ehdotuksiani ei toteuteta vaan niitä harkitaan, muokkaillaan ja parannellaan. Joudun koko ajan jättämään pelivaraa omiin suunnitelmiini siltä varalta, että herra keksiikin yhteistä tekemistä. Tällainen hetkessä eläminen ärsyttää minua – eikö voisi vaan sopia asioista etukäteen ja sillä selvä. ”Voishan sitä/pitää nyt miettiä/katellaan sitten lähempänä.” Mr.Doctor osasi tehdä tästä suorastaan taidetta, pisteet siitä hänelle. Sailor:n kanssa käytäviin keskusteluihin tulee lisäjännitystä pitkistä tauoista sekä huokauksista, joita herra tykkää käyttää varsinkin esittämieni kysymysten jälkeen.

Tilannetta ei ainakaan yhtään helpota pettymykseni seksin suhteen. Ei sen kanssa mitään suuria ongelmia ole, ihan hyvää perus A4 seksiä ja vieläpä tarpeeksi usein. Mutta harmittaa kun Sailor:lla on kaikki luontaiset avut kohdallaan, hän ei vain osaa käyttää niitä hyväkseen. Minä en saa mitään tyydytystä seksin tai edes esileikin aikana. Herra on selvästikin hieman kokematon asian suhteen eikä tunnu osoittavan minkäänlaista halua oppia lisää. Olisi kiva jos tätäkin miestä ei tarvitsisi opettaa kädestä pitäen kuinka naista pitää käsitellä. (Ei ihme miksi olen viihtynyt niin hyvin Coach:n tai Mr.Nokian seurassa – heidän kanssaan tätä ongelmaa ei ole koskaan ollut, päinvastoin.) Toisaalta, Sailor vaikuttaa vielä sen verran ujolta, että tuskin hän olisi edes valmis ottamaan neuvoja/ehdotuksia/toiveita vastaan. Mutta onhan tällainen orgasmiton seksi näin pidemmän päälle aika tylsää puuhaa. Ja jos oikein rehellisiä ollaan niin onhan se täysin perseestä, että itse joutuu itsensä hoitelemaan loppuun salaa sillä välin kun herra on siistiytymässä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *