Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Legendary

25.10.2012, murttu

Kyllä sitä vieläkin osaa jännittää töidensä ensimmäistä esittelytilaisuutta vaikka aika vankka kokemus alkaakin jo olla taustalla. Olen kuitenkin ehtinyt olla mukana niin pienissä kuin suurissakin projekteissa – mitättömänä työmuurahaisena sekä kaikesta vastaavana kuningatarmehiläisenäkin. Kaikesta huolimatta kieriskelin tänään kotona ahdistuksen vallassa enkä olisi millään halunnut lähteä ulos ihmistenilmoille. Ahdisti harvinaisen paljon.

Tapasin ystäväni V:n teehetken merkeissä kaupungilla, sillä olin pyytänyt hänet illaksi mukaani. Tiesin tarvitsevani henkistä tukea ja koska en uskaltanut pyytää Sailor:a edustamaan kanssani niin turvauduin vanhaan, jo pariin kertaan hyväksi todettuun ratkaisuun. Onneksi V oli vain tilanteesta innoissaan, jopa hieman kiitollinenkin.

Paikanpäälle oli eksynyt myös muitekin vanhoja tuttuja, jotka saivat vain läsnäolollaan ahdistukseni kasvamaan. Mutta loppuen lopuksi kaikki lutviutuikin aika sutjakkaasti. Helpotus oli suuri kun ihmiset nauroivat ja tulivat jälkikäteen kiittelemään/kehumaan/ylistämään työn tulosta. Ehkäpä ei siis ole tarvetta kulkea tästä eteenpäin paperipussi päässä kadulla.

Kirjoitin tänään kolme L:ä : Laiska, Loistava, Legendaarinen


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *