Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Los Reboundos

18.01.2013, murttu

So long Los Tammerfors, neiti Siro on saanut kutsun yökylään! Pieni matkustaminen, vaikkakin näin Suomen rajojen sisäpuolella piristää mukavasti. Paitsi kun työreissu menee päin prinkkalaa ja tottakai Valtionrautatiet ovat tapansa mukaisesti myöhässä. Mutta onneksi aurinko ei ole unohtanut paistaa tänne risukasan pohjallekaan.

Hetken jo mietin pitäisikö minun ottaa käyttöön tehovihjailu ja antaa Philosopher:n ymmärtää, että olen erittäin suostuvainen lähtemään uudestaan treffeille. Ja mielellään tällä kertaa jonnekin muualle kuin urheilupiireihin. Onneksi herra on varsin oma-aloitteinen ja älysi itse ehdottaa tapaamista. En siis joutunut matelemaan.

Sain viehättävän kutsun iltateelle ja lisäksi suoran tarjouksen mahdollisuudesta jäädä myös yökylään. Pienen herrasmiesvitsin ja yöllisten pimeiden katujen turvin lupauduin siis jäämään herran luo ainakin seuraavaan aamuun asti. Nyt siis testataan miltä ne unet futonilla oikein maistuvat.

Kyllä, aion olla extra-kiltisti ja jättää siveettömät leikit johonkin toiseen kertaan. Miksikö? Rehellisesti sanottuna, tuntuu hieman väärältä puuhastella mitään näin pian Sailor:lta saatujen rukkasten jälkeen. Enkä missään tapauksessa halua päätyä Philosopher:n kanssa sille asteelle, että hän olisi minulle pelkkä rebound.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *