Olen pimittänyt tietoa ja nyt on pakko palata ajassa hieman taaksepäin. Tarkemmin ottaen siihen romanttiseen päivään, jolloin viestittelimme Rapid:n kanssa käytännössä koko päivän. Silloin aamulla kun Rapid herätti minut viesteillään, sain nimittäin kuulla, että hän oli edellisenä iltana riidellyt agressiivisesti tyttöystävänsä kanssa. Huutomyrsky oli saanut herrankin avaamaan suunsa ja hän oli ilmaissut halunsa erota. Tästä …
Tapasimme Carholic:n kanssa. Hän itse ehdotti tapaamista, aavistelin hänen kaipaavan juttuseuraa, joten ehdotin päivää. Ihmeiden aika ei ole ohi, sillä tapaaminen todella onnistui. Herra tuli paikalle sovittuna aikana. Istuimme syömässä ja kahvittelemassa. Hän halusi myöntään minulle lopettaneensa lääkityksen ja aloittaneensa jälleen juomisen. Ainakin omien sanojensa mukaan hän on kestänyt vielä kohtuukäytön puolella, kuppi on kallistunut …
Sain tänään migreenin silkasta stressistä. Tuskailin koko aamun jälleen työasioiden parissa ja sitä mukaa kun ongelmia putkahteli eteen, niin myös kiristys päässä tuntui lisääntyvän. Hihat paloivat ainakin kolmesti, revin kahdet pelihousut ja vedin kattilallisen herneitä nenään. Töihin marssin sellaisella raivolla, että meinasi pienemmät rekat talloutua jalkoihin matkan varrella. Heti ensitöikseni hakkasin päätäni opettajanhuoneen seinään ja …
Kyllä vanhan sydäntä lämmittää kun Coach laittaa viestiä, kyselee kuulumisia ja onnittelee uudesta työpaikasta. Parasta oli ehkä kun hän kysyi kai sain töitä samasta kaupungista missä hän aikoo asua ensi syksystä lähtien. Pieni ele, mitätön vitsi, mutta tuntui turkasen hyvälle tänä myrskyisenä syyspäivänä. Varsinkin kun kaikki muu tuntui menevän päin keskuskentän kuravallia. Ilmeisesti on menossa …
Viime aikoina on julkisesti puhuttu paljon koulusta, opettajista, oppilaista, koulurauhasta, koulumaailman säännöistä ja oikeuksista. Minulla on toki ammatin puolesta henkilökohtaista kokemusta ja mielipiteitä, mutta ehkä tämä ei ole nyt se paikka ja aika alkaa keskustella niistä. (Vaikka mieleni toki tekisinkin avautua ja paasata asioista.) Mutta faktahan on, että jos sie lopetat röökin ole polttamatta, mut …
Uuden elämän järjestely on voimia kuluttavaa puuhaa, enkä jaksaisi siinä sivussa nyt tyrkkiä kauemmaksi takavasemmalla ruikuttavia eksiä. Carholic:n kanssa keskusteleminen on alkanut jälleen vain ärsyttää minua. Kuten aina, herra ehdottaa tapaamista, hän vänkää niin kauan kunnessa myönnyn rupattelemaan kahvin ääressä. Mutta lopulta hän peruu tapaamisen vedoten terveydellisiin syihin tai harrastukseensa. Tämä on sinäänsä minulle sangen …
Olisihan sitä pitänyt arvata, että vaikka Carholic ensin väittääkin olevansa ihan ystävä-asialla, niin lopulta se liehittely kuitenkin alkaa. Miksi? Miksi me ihmiset emme voi oppia menneistä? Miksi me emme voi lakata haikailemaan menneiden perään? Onko minun ja Rapid:kin välillä kyse vain vanhan suolan perään haaveilusta? Valitettavasti Carholic:n kohdalla on pakko painaa jarruja ja karata vastakkaiseen …
Vitsailimme joskus aikaisemmin Rapid:n kanssa, että hänellä saattaisi olla tyttöystävän paikka auki, mutta kukaan ei ole vielä lähettänyt hakemusta. Piristääkseni häntä, väsäsin leikkimielisesti pienimuotoisen hakemuksen jonka lähetin oikein kuvan kanssa. Ilmeisesti reppanalta vaikuttava huomionsoitukseni tuli kuitenkin tarpeeseen, sillä se sai varsin lämpimän vastaanoton. Olemme jälleen syventyneet hieman keskustelemaan myös tästä Rapid:n suhteesta. Herra on pyytänyt …
Tiesin jo aamulla, että tästä päivästä tulisi rankka. Olo on itseasiassa vieläkin sangen palasiksi revitty. Mutta uskon, että oli oikea valinta näyttää avoimesti omat tunteeni oppilaille. Joskus on vain uskallettava laskea hetkeksi oma suojaus, näytettävä henkilökohtainen minä ja oltava avoin lapsille. He todella arvostavat sitä ja parhaimmillaan saavat myös itse rohkeutta kohdata omia tunteitaan. Muistan …
Stressi uuden asunnon etsinnästä on alkanut, joten yritän upottautua entistä enemmän töiden tekemiseen jotta selviäisin mahdollisimman vähällä murehtimisella. Töissä onkin ollut sangen kivaa. Mitään en saa aikaiseksi, mutta ihmiskohtaktit ovat syvemmän luontoisia kuin pitkiin aikoihin. Kaikki selvästi yrittävät imeä itseensä mahdollisimman paljon energiaa ja nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä ennen kuin riennämme kesälaitumille. Sain pitkästäaikaa yhteydenoton …
Onneksi tapasin Philo:n, sillä se sai ajatukseni hetkeksi pois työasioista. Eilen oli siis työnhakuprosessini ensimmäisen näytteen ja haastattelun vuoro. Kyseessä oli itseasiassa firma, josta minulla ei ole mitenkään erityisen paljon tietoa etukäteen. Kehuja olen kyllä kuullut useammaltakin taholta; paikan sisäinen informaatio pelaa, työntekijöillä on hyvät oikeidet, palkka on ammattiliiton ohjeiden mukainen ja työajat pysyvät kohtuuden …
Pitkästä aikaa kävi niin tuuri, että minulla sattui aikataulut yhteen Philo:n kanssa, joten järjestimme tapaamisen. Hiipparoin hänen luokseen istumaan iltaa. Tarkoitus oli syödä ja katsella leffaa, mikä tosin toteutui, mutta tunnelma oli jotenkin erilainen kuin ennen. Olen nyt täysin varma, että herra on muuttanut mieltään monen asian suhteen ja se vaikuttaa olennaisesti hänen persoonaansa. Tyydyin …
Vaikuttaa siltä, että joku on murskannut Rapid:n itsetunnon. Oikeastaan voin kyllä hyvin arvata kuka se on ollut, eikä siihen tarvita kummoisia salapoliisitaitoja. Olemme nimittäin viimepäivinä keskustelleet jonkin verran siitä voisiko suhteemme oikeasti onnistua. Olemme jakaneet avoimesti mietteitämme omista huonoista puolistamme ja peilanneet niiden kautta suhteemme mahdollisuuksia. Herra tuntuukin olevan varsin pelokas asian suhteen. Hän epäilee …
Kaiken tämän viime aikaisen muutoksen keskellä raportoimatta on jäänyt muutama hieman pienimuotoisempi tapahtuma. Sillä eihän Rapid suinkaan ole ainoa mies elämässäni, vielä. Olen siis edelleen pitänyt yhteyttä päivittäin (!) Coach:n kanssa. Viestittelemme niitä näitä, puhumme arkisista asioista ja vaikka puhe usein lipsuukiin vihjailevasti seksin puolelle, niin kumpikaan ei ole ottanut askeltakaan viedäkseen puheita käytäntöön. Itse …