Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Remarkable job interview

16.04.2013, murttu

Onneksi tapasin Philo:n, sillä se sai ajatukseni hetkeksi pois työasioista. Eilen oli siis työnhakuprosessini ensimmäisen näytteen ja haastattelun vuoro.

Kyseessä oli itseasiassa firma, josta minulla ei ole mitenkään erityisen paljon tietoa etukäteen. Kehuja olen kyllä kuullut useammaltakin taholta; paikan sisäinen informaatio pelaa, työntekijöillä on hyvät oikeidet, palkka on ammattiliiton ohjeiden mukainen ja työajat pysyvät kohtuuden rajoissa. Hämmästyksekseni he ottivatkin yhteyttä todella pian hakemukseni lähettämisen jälkeen ja pyysivät työhaastatteluun.

Eilen illalla sitten paarustin antamaan työnäytettä ja vastailemaan ahdistavan suoriin kysymyksiin. Ihmiset kyllä vaikuttivat todella ystävällisiltä ja heidän puheistaan päätellen myös minusta pidettiin. Hakijoita on toki enemmänkin, joten tässä joutuu nyt jonkin aikaa jännittämään lopullista tuomiota. Itse tarjolla oleva virka vaikuttaa kyllä erityisen mielenkiintoiselta ja haastavalta. Hieman epäilen minun kuitenkin olevan vielä liian nuori ja kokematon tuohon kyseiseen hommaan, jossa kuitenkin vaadittaisiin jo selkeää omaa linjausta ja kykyä kehittää firmaa eteenpäin.

Loppuarvio : Onnistuin karkottamaan turhan jännityksen ja vedin näytteen rennolla, persoonallisella tyylilläni. Voitin selvästi osallistujat puolelleni, josta myös haastatteluraati oli avoimesti innoissaan. Haastattelutilanteessa tunsin itseni normaalia epävarmemmaksi ja jälkikäteen ajateltuna pari huomionarvoista asiaa jäi mainitsematta. Onnistuin kuitenkin esittämään omaavani asiaankuuluvan asenteen alaa kohtaan ja etukäteen miettimäni tarkentavat kysymykset todella tulivat tarpeeseen. Pisteet : 83/100


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *