Lainaa.com

Yleinen

Morning glory

25.09.2012, murttu

Toimet Sailor:n kietomiseksi pikkusormeni ympärille ovat alkaneet. Olen alkanut päästä jyvälle siitä, mistä hän pitää. Enää ei tarvitse jännittää koko aikaa sohvan nurkassa ja varoa sanomisiaan. Toki peli jatkuu edelleen, mutta nyt jo hieman vapautuneemmissa tunnelmissa. Eilinen voitokas kokkaussessioni mursi jään ja panostukseni kannatti, oli ne kehut sen verran positiivisia. (Piste minulle.) Pidän ruuan laittamisesta, mutta teen silti aivan normaalia perusruokaa, en mitään hanhenmaksapateesta muotoiltuja appelsiinejä. Onneksi Sailor ei niitä tuntunut kaipaavankaan.

Pienen hapuilun jälkeen päädyimme käyttäytymään siveellisesti ja jaksoimme odottaa jälkiruuan suhteen. Jopa Sailor myönsi, että hyvää todellakin kannattaa odottaa. (Jälleen piste siis minulle.) Seksin suhteen olen päätynyt nostamaan hieman panoksia, mikä selvästi saa herran vain innostumaan entistä enemmän. Meillä on selvä jako roolien suhteen, minä vihjailen ja Sailor puhuu suoraan. Näin olen onnistunut saamaan selville jo monta yksityiskohtaa, jotka aion sopivan tilaisuuden tullen ehdottomasti toteuttaa. Eli toimintaa meiltä ei ainakaan tule lakanoiden välistä puuttumaan. Varsinkin kun sovimme pienestä leikkimielisestä keräilyaktiviteetista kellonaikoihin liittyen. Tämän aamuisen session ansiosta olemme jo hyvässä vauhdissa sen suhteen. Keskustelimme aamuseksistä jo eilen illalla, mutta päätin tarttua tilaisuuteen vasta kun herättyäni aamuyöstä tajusin Sailor:n näkevän aivan selvästi seksiuta! Ei muuta kuin mies hereille ja toimintaan vaan.

Tässä aktiivisen tohinan lomassa olemme ehtineet käydä läpi myös minua aikaisemminkin askarruttanutta ehkäisyasiaa. Sain viimeinkin selityksen sille, miksi ne kondomit pitää aina käydä kaivamassa sieltä kaapista. Sanonpahan vaan, että ihan kiva tietää toisen huolehtivan omansa lisäksi myös minunkin terveydestäni. Mutta sen sijaan en ole vieläkään uskaltanut kysellä lisätietoja Sailor:n mietteistä seurusteluun liittyen. Tai entäs sitten se mystinen satuolento? Kaipa se on hoidettava nämä keskustelut tästä silittelystä ja ikävöinnistä ensin, ja siirrytään sitten vasta myöhemmin takaisin vakavampiin aiheisiin.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *