Lainaa.com

Yleinen

My smithereens

27.11.2012, murttu

Työuupumus painaa niin kehoa kuin mieltäkin. Loukkaantumiset seuraavat toisiaan. Kroppa on toki säpäleinä, mutta olen viime päivät ollut myös aikamoinen Neiti Mielensäpahoittaja. Lyhyesti ja ytimekkäästi voisin todeta, että vihaan olla nainen kun se pitää sisällään hormoonitason heittelystä johtuvat mood swingit. Edes keskustelut Bruin:n kanssa eivät ole tilannetta helpottaneet, ehkäpä lähinnä päinvastoin. Myös hän on vaikuttanut jotenkin väsyneeltä/ärtyneeltä/masentuneelta. Joten tukea tai piristystä päivään ei ole tullut sieltäkään suunnalta enkä ole myöskään halunnut kaataa omia tunnelmiani herran niskaan.

Lähestyvä tapaamisemme Bruin:n kanssa paitsi jännittää myös hieman ahdistaa mieltä. En oikein tiedä miten asiaan suhtautuisin. Olo on kuin olisi menossa tapaamaan vanhaa ystävää. Mutta samalla takaraivossa kalvaa pelko ja epäilys siitä, että mitä jos sattuukiin heräämään muitakin tunteita? Välillä suorastaan epäröin onko tapaaminen edes kannattavaa.

Pientä piristystä päivään onneksi toi Sailor:lta saatu viesti. Olen totaalisen yllättynyt siitä, että herra on jaksanut pitää yhteyttä (plussaa), muistanut kysyä kuulumisia (plussaa) ja kertoa puuhailuistaan omalla humoristisella tavallaan (plussaa plussaa). Hieman kuitenkin mielessä kalvaa ahdistus ja hämmennys siitä, miksi Sailor ei tunnu ollenkaan välittävän tästä pitkästä aikavälistä tapaamistemme välillä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *