Olen nyt kieriskellyt reilusti yli kaksitoista tuntia turvassa peiton alla. Olo on hieman lyöty ja kaikin puolin pöllämystynyt. Olen pyöritellyt eilistä keskustelua, vai pitäisikö sanoa Sailor:n yksinpuhelua, päässäni eessun taassun.
Keskustelu + minun mietteeni pääpiirteittäin : A) Sailor on joululomansa aikana miettinyt/pohdiskellut asioita. – Kiva, oltaisiin tietysti myös voitu keskustella näistä asioista yhdessä jos ne kerran ovat päässäsi pyörineet jo pidemmän aikaa. B) Puheeni tapaamisten sopimisesta etukäteen oli saanut hänet ajattelemaan asioita. – Olisihan se pitänyt arvata, prkl. Kiitos kun väitit/valehtelit ymmärtäväsi. C) Herra kyllä viihtyy minun seurassani, mutta hän ei koe miitään ihastumisen tunteita kummempaa. – Asia harvinaisen selvä. D) Sailor ei ole aikaisemmin halunnut mainita minulle asiasta koska hän ei halua pahoittaa mieltäni. – Mitä vittua!?
Olen valmis tunnustamaan, että tein ehdottomasti (jälleen kerran) kaksi virhettä. Ensinnäkään en edes yrittänyt puolustautua tai taistella Sailor:n ajatuksia vastaan. En sanonut poikkinaistakaan sanaa ilmaistakseni kuinka olin hänen kanssaan asioiden kulusta erimieltä. Saatikka sitten kun hän puhui tunteistaan tai niiden olemattomuudesta, en maininnut sanallakaan mitä minä tunnen häntä kohtaan. Toinen virhe oli ehdottomasti se, että minä aivan selkeästi komppasin hänen puheitaan. Käytännössä vain myöntelin sekä suorastaan kehuin ratkaisua johon hän oli päätynyt. Kyllä minäkin olen sitten yksi saatanan tossu.
Nyt saa tämä älytön parkuminen riittää, kyllähän näihin korkeasti koulutettujen komistusten pakkeihin alkaa pikkuhiljaa jo tuttua. Mutta otanpa kuitenkin ensin pienet päiväunet ennen kuin kampean itseni ylös täältä vällyjen välistä.
