Viime tapaamisella yritin ottaa puheeksi Sailor:n kanssa josko voisimme hengailla yhdessä viikonloppuna. Ensin keskustelu oli varsin kevytsävytteinen ja rento, mutta mainittuani hänen ulkomaanreissustaan, tilanne jotenkin kiristyi. Herra on aikeissa viettää parin viikon päästä syntymäpäiväänsä/firman pikkujouluja Keski-Euroopassa. Mainitsin asiasta ja yritin viehkosti ilmaista, että haluaisin ehtiä viettää hänen kanssaan aikaa ennen tuota reissua. Tämä kommentti sai Sailor:n menemään jotenkin lukkoon.
Tottakai minä olen onnistunut tapaamaan miehen joka ahdistuu kun puhutaan tulevaisuudesta. Ei tunnu olevan mitään merkitystä onko kyse ensi kuusta, seuraavasta viikosta vaiko huomisesta. Sailor ei ole valmis suunnittelemaan menemisiään tai tulemisiaan. Ja vaikka herra olisikin sattunut sopimaan menoja/tapahtumia (lomamatka, urheilusuoritus, ystävien tapaaminen), hän ei juurikaan suunnittele/pohdiskele/mietiskele asiaa sen kummemmin. Sailor tuntuu miettivän asioita vasta kun ne sattuvat kohdalle.
Mutta miten tuollaisen juipin kanssa sitten oikein voi elää. Otetaan nyt hetkeksi käsittelyyn hypoteettinen mielikuva siitä, että sattuisimme joskus päätymään seurusteluasteelle Sailor:n kanssa. Toivottavasti sanonta ”vastakohdat täydentävät toisiaan” todella pitää paikkaansa, sillä muuten olen pulassa. Saanko esitellä : herra Suunnitelma-ahdistuja ja neiti Kontrollifriikki.
Tunnen itseni hirviöksi. Vai onko muka liikaa vaadittu, että viettäisimme nyt hieman normaalia enemmän aikaa yhdessä kun molemmat tietävät, että joudumme olemaan pari viikkoa erossa toisistamme. Minun päässäni se kuullosta täysin normaalilta toiminnalta, mikäli molemmat osapuolet vain sattuvat välittämään toisistaan. Mutta kärsiikö rento suhde suunnitelmallisuudesta? Kärsiikö taide järjestelmällisyydestä?
