Lainaa.com

Yleinen

Slutty exposé

27.06.2013, murttu

Ukonilmaa odotellessa minulla oli sopivasti aikaa hakata päätäni seinään ja manata omaa typeryyttäni. Sillä joskus pitäisi vain oppia pitämään suunsa kiinni. Jotenkin vain olen kuvitellut, sinisilmäinen hullu kun olen, että ystäviin voi luottaa. Kavereille ei niinkään, mutta ystäville, hyville ystäville, sydänystäville ja parhaille ystäville pitäisi voida tarpeen tullen kertoa aivan kaikki.

Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole. Tai tottakai asioista saa puhua ja kertoa niin paljon kuin uskaltaa, sillä erotuksella vain, että kaikki muutkin tietävät pian mitä sinulle kuuluu. Tällä hetkellä kaikki tuntuvat tietävän sangen yksityiskohtaisesti mitä minulle kuuluu. Kiitos tästä menee ihmiselle, jota olen pitänyt parhaana ystävänäni. Valitettavasti hän ei selvästikään voi vastustaa kiusausta juoruta muiden asioista ja ehkä hieman väritellä niitä siinä matkan varrella.

Sain kuulla, että ”juttujen perusteella sinua voisi luulla todelliseksi portoksi, mikä on harmillista sillä eihän se vastaa yhtään todellisuutta”. Eli muiden silmissä vaikutan kevytkenkäiseltä jakorasialta, brilliant.

Yritän koko ajan hokea itselleni, ettei tämä saa vaikuttaa ystävyyssuhteeseeni, mutta tottakai se tulee vaikuttamaan vastaisuudessa omaan käytökseeni. Tällä hetkellä mieleni tekisin vuoroin murjoa itseäni paistinpannulla ja vuoroin hautautua peiton alle itkemään. Olen sekä pettynyt että vihainen, vaikka en tiedä onko minulla oikeutta tuntea moista. Tulevaisuudessa täytyy vaan harkita, mitä voin oikeasti kertoa ystävälleni ja mikä on parasta jättää sanomatta.


2 vastausta

  1. murttu sanoo:

    Joo, se puhuminen loppuu kyllä nyt! Tähän mennessä olen kiltisti vastaillut parhaiden ystävien kysymyksiin ja uteluihin. Siinä määrin missä he ovat kertoneet omista suhteistaan, olen minä tottakai kertonut omistani. Mutta sillä erotuksella, että minä en ole mennyt juoruamaan kuulemistani yksityiskohdista eteenpäin. Tilanne on kerrassaan loistava..

  2. Iines sanoo:

    Mä niin tiedän tuon tunteen! Sinkkuunnuttani huomasin lähipiirissäni olevan samanlaisia ”ystäviä”. Yleensä sitä sanotaan, että hädässä ystävät tunnetaan, mutta oikeasti tosiystävät taitaa erottaa vasta kun lojaalisuus on todistettu. Sinisilmäisenä ihmisenä olen puhunut muutamalle ystävälle liikaa ja saanut kärsiä siitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *